16 636
16 636

Lihakeitto

3 - 6 h

Raaka-aineet

3 kg naudan soppalihaa (Brustkern) eli keskirintaa
5-6 l vettä
2-3 rkl karkeaa merisuolaa
valkopippuria kokonaisena
mustapippuria kokonaisena
laakerinlehtiä
2 sipulia
2 porkkanaa
3 varsisellerin vartta
2 pientä palsternakkaa
kyssäkaalin kuorta
lantun kuorta
porkkanan kuoret (erikseen)
palsternakan kuoret
Juurekset:
kyssäkaalia
porkkanaa
palsternakkaa
lanttua
perunaa
myskikurpitsaa
varsisellerin lehtiä

Jaa resepti

Ohje

Huuhtele liha kylmällä vedellä. Laita liha kylmään veteen ja helalle kiehumaan. Katso, että kattilasi/patasi on tarpeeksi suuri. Kun vesi alkaa kiehumaan, ole passissa ja kuori vaahto hyvin pois. Näin saat myös kirkkaamman liemen. Anna kiehua hiljalleen noin tunnin verran. Kuori vaahtoa ja epäpuhtauksia, jos on tarpeen.

Tunnin jälkeen lisää suola ja muut mausteet oman maun mukaisesti. Lisää myös juurekset ja muut sen kaltaiset. Lantusta, kyssäkaalista ja porkkanoista käytän kuoret keiton mausteina. On jotenkin nurinkurista heittää ne vain roskiin, koska makuahan niissä kuitenkin on, eli pataan porisemaan. Halkaise sipulit kuorineen ja lisää joukkoon. 

Koska olet jo kuorinut kasvikset, laita ne veteen odottamaan keittämistä. Perunat laitan erikseen kiehumaan ja muut juurekset samaan. Perunat siksi erikseen, että niiden tärkkelys tekee liemestä/keitinvedestä samean ja haluan keiton mahdollisimman kirkkaana. Kannattaa muistaa, että erilaiset juurekset tuovat mukanaan erilaisia makuja. Kyssäkaali tuo kaalien makua eli jos et halua "kaalikeittoa", niin vähemmän on enemmän. Porkkana tuo makeutta, joten sen ei tulisi dominoida keittoa. Palsternakka tuo ryhtiä ja käytän sitä mukulasellerin korvikkeena. Myskikurpitsa on se "Musta Hevonen" ja yllätyksen tuoja.

Koska lihan keitinliemi oli hyvin suolattu, keitin juurekset ja perunat ilman suolaa puolikypsiksi. Sitten valutin juuresten keitinveden talteen ja perunoiden vesi sai mennä menojaan. Juuresten ensimmäinen keitinvesi lantraa lihakeiton lientä ja tasapainottaa makuja.

Liha on kypsää n.3,5 tunnin keittämisen jälkeen. Siivilöi kattilaan lihalientä, missä juurekset ja perunat jo odottavat. Keitä kasvikset loppuun napakan kypsiksi. Lisää lihaa joukkoon ja lopuksi hienoksi leikattua varsisellerin lehtiä. 

 

Koska reseptini ovat omassa käytössäni, niin valitettavasti niissä on paljon puutteita mittasuhteiden kanssa. Täällä keitetään sormituntumalla ja silmämääräisellä tekemisellä kokemuksen pohjalta. Yritän kuitenkin vastata kysymyksiin mahdollisuuksien maukaan.

Joku saattaa taas olla mieltä, että tämä EI OLE HELPPOA, mutta kyllä se on, kun pidetään kannuksista kiinni... 

25.12.2014 FM

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 15 12 FutoMakin Lihasoppa
  • 5 3 Karjalanpaistista Lihakeittoa
  • 3 2 FutoMakin Lihakeitto
  • 2 1 Nopea Jauhelihakeitto
  • 0 0 Venäläinen lihakeitto

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

FutoMaki
Tuli hiukan erilainen tuon juuresvalikoiman puitteissa, mutta hyvin maistuvaa...

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään