Tulinen persikkahilloke/salsa 13.8.2026

1 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

3 kpl persikkaa
1-5 kpl chiliä makusi mukaan
1 kpl valkosipulin kynsi /makusi mukaan
3 kpl vihreä kardemumma
0,5 kpl appelsiinin mehu ja hedelmäliha
n.0,5 dl ruskeaa sokeria
suolaa, mustapippuria myllystä
kuivattua minttua & sitruunatimjamia

Jaa resepti

Ohje

Kuten monesti resepteissäni, tämäkin sai alkunsa siitä kun piti hyödyntää muutoin huonoksi käyvät elintarvikkeet pois. Tällä kertaa lähes elämänsä päätepisteessä olevat persikat kokivat uljaan muodonmuutoksen ja näistä tulikin oivallisen sähäkkä lisäke lähes mihin tahansa. Soseuttamalla saisi hyvän chilisoosinkin. 

Huom! Määrät ovat suuntaa antavia, maistellen kannattaa tehdä.

Kuori ja poista kivi persikoista. Kuutio isohkoiksi paloiksi. Laita ne kattilaan. Viipaloi/hienonna chilit. Itse hienonsin pienen palan punaista habaneroa (jämä) ja lisäksi yhden oman jallun (jalapeño) joka ehkä tulisuudelta 6-tasoa. Pienen kynnen valkosipulia raastoin persikoiden päälle. 

Laita kattila miedolle lämmölle, lisää sokeria ja chilit sekä valkosipuli. Anna kypsyä tovi, sillä välin puristin puolikkaan appelsiinin mehun ja koska siinä ei ollut siemeniä, laitoin myös hedelmälihatkin kattilaan mehun kanssa. Yrttejä mukaan sekä muita mausteita. Maistele ja tasapainota. 

Anna makujen tekeytyä ja desinfioi sillä välin säilykepurkki. 

Purkita.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 9 12 Suomi-salsa "herutus" 16.8.2019
  • 6 16 Chimichurri a'la Taskuvenus
  • 3 6 Maalais-salsa
  • 2 2 MangoSalsa
  • 2 3 Kurkkusalsa 25.6.2023
  • 1 0 PunasipuliHilloke
  • 1 0 Salsa verde (tomatilloista) 7.9.2024

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Tulinen kasviscurry
  • 4 0 Tulinen bolognesepasta
  • 5 2 Tulinen kasvispiirakka
  • 0 2 Tulinen riisiratatouille
  • 0 0 Tulinen tomaattikastike
  • 0 0 Tulinen hummus

Kommentit

Taskuvenus
Piti äkkiä tulla laittamaan tämä ylös mitä kaikkea mukaan hölväsin kun oli niin onnistunut setti!