Kinkkupiirakka

12 annosta

Raaka-aineet

Pohja
150 g Voita
4 dl Vehnäjauhoja
1 tl Suolaa
1 dl Juustoraastetta
1 dl Kylmää vettä
Täyte
350 g Ylikypsää palvikinkkua
1 kpl Vihreä paprika
1 kpl Purjosipuli
4 dl Juustoraastetta
Kastike
200 g Ranskankermaa
2 dl Ruokakermaa
2 kpl Kananmunia
1 tl Suolaa
1/2 tl Valkosipulijauhetta
3 tl Pippurisekoitusta (Santa Maria)

Jaa resepti

Ohje

  1. Leikkaa voi puolen senttimetrin siivuiksi ja jätä kulhoon huoneenlämpöön (Lämmitä hieman tarvittaessa, pitää olla pehmeää)
  2. Kuutioi paprika ja kinkku, leikkaa purjo pieniksi siivuiksi ja paista kaikki reilun öljyn kanssa pannulla kannen alla, niin että kasvikset pehmenee.
  3. Yhdistä kastikkeen kaikki ainekset omassa kulhossaan, sekoita kunnolla ja jätä sivuun odottelemaan.
  4. Lisää voin sekaan tässä vaiheessa pohjan kaikki ainekset, paitsi kylmä vesi. Sekoita voi kunnolla jauhojen kanssa, lisää lopuksi kylmä vesi ja jatka hetki sekoittamista/vaivaamista.
  5. Kauli taikina leivinpaperille pöydällä pellin kokoiseksi, ja töki siihen lopuksi haarukalla reikiä, paista pohjaa 225'c uunissa alatasolla 15min.
  6. Levitä pohjan päälle paistetut kinkut, purjot ja paprikat, 4dl juustoraastetta ja lopuksi kastike.
  7. Paista piirakkaa 225'c uunissa keskitasolla noin 25min.
  8. Juustona kannattaa käyttää Emmentalia ja Goudaa 50/50.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään