Chilipitoinen grilliateria 24.3.2020

1 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

sweet chili -lohi
n.900 g lohta
n.1 dl sweet chili-kastiketta
1-2 tl juustokuminaa
0,5 tl jauhettua maustepippuria
suolaa
grilliperunat
2-5 kpl keitettyjä pieniä perunoita / per syöjä
sriracha-kaalisalaatti
valkokaalia raasteena
punasipulia suikaleina
retiisiä suikaleina
sriracha-kastiketta / vastaavaa
hunajaa
siideri/omenaetikkaa
suolaa ja mustapippuria
(sitruunanmehua)

Jaa resepti

Ohje

Mieti itsellesi toimivin tapa, itse aloitin salaatista, sitten laitoin perunat jonka jälkeen valmistelin kalan.

Pese perunat hyvin ja keitä lähes kypsiksi. Valuta ja anna kuivua hyvin, pyöräyttele öljyssä. Itse en lisännyt perunoihin yhtään mitään maustetta keitinveden suolan lisäksi, öljyyn voit lisätä makusi mukaan suolaa ja muita mausteita.

Valmistele kala, sekoita kaikki kastikkeen aineet ja levitä kalalle, anna marinoitua (omani oli sen aikaa kun perunat kiehuivat ja sen jälkeen grilli lämpeni) jonka jälkeen grillaa halsterissa. Lisää valmiin kalan päälle suolaa makusi mukaan. Oma loheni oli n.900g jonka laitoin puoliksi, toiselle levitin kastikkeen, toinen meni kuivilla mausteilla. Kastiketta jäi, ja koska todettiin se oikein hyväksi laitoin tuon toisenkin kastikkeeseen odottamaan seuraavaa päivää! 

Valmista sriracha-kastike sekoittamalla srirachaa, hunajaa ja etikkaa keskenään. Aloita vaikka 1tl sriracha, 1rkl hunaja, 1rkl etikka +suola,pippuri. Maista ensin kastiketta vaikka dippaamalla kaalisuikaletta siihen jolloin pääset makupuolella tuntemaan rajasi srirachan kanssa. Sen jälkeen sekoita kaikki kaalisalaatin aineet keskenään ja anna makustua perunoiden keittämisen ja grillauksen ajan. Omassa salaatissa oli puolikas pieni kaali suikaleina, puolikas punasipuli, kourallinen retiisejä, srirachaa lurahti varmaan 3-4rkl, siitä muokkasin sitten makua ja lisäsin sitruunanmehuakin hapoksi. Tähän sopisi hyvin vielä tuore yrtti mukaan mutta sellaista ei nyt ollut. Omenaviipaleita mietin myös, niitä koitan ensi kerralla mukaan, tästä tuli meidän uusi luottokaalisalaatti. 

Srirachan voit korvata valitsemallasi chilikastikkeella, oman makusi mukaan. Meille tuo ei ole kovin tulinen joten siksi ehkä joidenkin mielestä iso määrä. 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 6 1 Raikas Marinadi (possu,broileri)
  • 5 5 Herkullinen Chilillä Maustettu Raastesalaatti
  • 3 4 Chilikreemi 24.2.2019
  • 0 0 Paprika-chilisalaatti 6.6.2018

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 1 Sriracha Wings
  • 5 4 Dippikastike 20.8.2023
  • 1 2 Keväiset kalawrapit/ kylmät tortillat 22.5.2020
  • 7 0 Butter chicken
  • 4 3 Kaali-kurpitsalihapata 22.10.2017
  • 5 3 Bloody Mary Taskuvenuksen tapaan 19.4.2021

Kommentit

Taskuvenus
Oikein mukava, suunmukainen grillikauden aloitus! Peruna tuossa toimi ns suun neutralisoijana, ei tulisuuden mutta erilaisten makujen takia. Jatkossa teen erilailla, ei yhtäaikaa tuota lohta ja salaattia vaikka ne nyt näin ensimmäisellä kerralla mukavasti suussa soivatkin!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään