4 037
4 037

Texas Pasta

5 annosta

Raaka-aineet

Oliiviöljyä
paketti Pekonia
2 kpl Punasipulia
400 g Naudan jauhelihaa
1 tl Liquid Smoke savuaromia
2 rkl Savustettua paprikaa
8-10 kpl Valkosipulin kynsiä
1 kpl Rich Beef fondi
1 prk Tomaattimurksaa
1 prk Tomaattisosetta
1 rkl Fariinisokeria
ripaus Timjamia
5 kpl Tuoreita Jalapeñoja
Suolaa
Mustapippuria
0,33 l Tumma olut

Jaa resepti

Ohje

Bongasin youtubesta joskus erittäin amerikkalaistyyppisen papupadan reseptin, jonka pohjalta lähdin soveltamaan aineksia ihan perinteiseen pastakastikkeeseen. Näitä erilaisia kastikkeita on tullut vuosien varrella tehtailtua paljon erilaisia ja välillä ihan tiettyä teemaa tavoitellen. Tällä kertaa mentiin Texasin suuntaan ja tästä tuli sen verran hyvää, että päätin jakaa sen välittömästi.

Irrota pekonit toisistaan ja leikkaa ne reilun sentin suikaleiksi. Silppua punasipulit pieneksi ja laita pekonin kanssa pannulle oliiviöljyyn paistumaan. Lisää myös jauheliha ja anna kypsyä korkealla lämmöllä. Kun liha alkaa ottamaan väriä niin purista joukkoon valkosipulit, timjami, lihafondi, fariinisokeri, suola, pippuri, savupaprika sekä savuaromi. Sekoita hyvin ja lisää myös tomaattiainekset, pieneksi pilkotut jalapeñot ja lopuksi olut. Jalapeñojen määrää voi vaihdella, mutta käytin itse viisi melko suurikokoista chiliä, koska halusin ruokaan nimenomaan niiden omaa makua ja miellyttävän poltteen. Bongaamassani reseptissä käytettiin tavallien vaalea lager olut, mutta aiempien kokemuksien perusteella valitsin alkoholittoman tumman oluen, jossa on heti täyteläisempi maku.

Kun sain kaikki ainekset pataan niin laskin levyn lämpötilaa kutoselta kakkoselle, laitoin kannen päälle ja jätin tunniksi kypsyttelemään. Tätä voisi ihan hyvin haudutella useammankin tunnin, mutta tällä kertaa oli kova nälkä :)

Minkä kanssa kastikkeen sitten tarjoilee onkin jokaisen oma valinta. Itse käytin tällä kertaa täysjyvä pennepastaa, mutta voisin kuvitella tämän istuvan hyvin yhteen spaghetin tai perunoiden kanssa. Jos jenkkiteemasta haluaa pitää kiinni loppuun asti niin valmiin annoksen päälle voi ripotella cheddar-raastetta. 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään