Pekonipasta

3 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

280 g Pekonia
155 g Sipulia
2 Medium chiliä
400 g Mutti Polpaa
0,5 tl Sokeria
1 rkl Pirkan balsamietikkaa
1 dl Pastan keitinvettä
Pasta
2,5 l Vettä
4 tl Suolaa
400 g Halvinta makaronia

Jaa resepti

Ohje

Tomaattimania saa jatkoa. 

Tällä kertaa halusin pitää ainesosalistan niin lyhyenä kuin mahdollista. Haluan myös mainita toista kertaa tärkeästä asiasta. Ensimmäisen kerran ilmoitin siitä kanakiusaus-reseptissä. Monet ovat varmasti tajunneet tämän jo aikoja sitten. 

Olen siis käyttänyt kaikissa resepteissä rkl-mittana  syömiseen tarkoitettua ruokalusikkaa (0,1 dl). Tiedän, oikea ruokalusikka on 0,15 dl. Myös tl-mitat olen ottanut lusikalla (3,33 ml) mittalusikan sijaan (5 ml). Sama jatkuu tulevaisuuden resepteissä.

Voihan näitä tehdä oikeillakin mitoilla, ei ne pilalle mene. Osa resepteistä onnistuu varmasti hieman paremmin mittalusikoilla. Joissain lopputulos on sitten vähän huonompi, osassa ei tule mitään muutosta makuun. Eli korkeintaan pieniä eroja. Ruuanlaitossa ei tarvitse olla supertarkka, tarkka riittää. 

Nyt kun olen saanut gorillan selästä, on aika käydä simppelin pekonipastan kimppuun. 

Käytin reseptissä kahta sipulia, jotka painoivat yhteensä 165 g. Kantojen ja kuorien jälkeen arvioitu paino on 155 g, koska en omista keittiövaakaa. Luulitko tosiaan, että minulla olisi sellaiseen varaa?

Hienonna sipulit omalle lautaselle. Huuhtele chilit kylmällä vedellä ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Nekin omaan astiaan. Siivuta pekoni leikkuulaudalla sopiviksi suikaleiksi. 

Pekonit kylmälle pannulle. Levy täysille. Kun alkaa sihisemään kunnolla, laske hieman lämpöä. Paista, älä sekoita jatkuvasti. Pekonin ollessa puolivälissä, lisää sipulit ja alenna keskilämmölle. Kun pekoni on kypsää, sipuli pehmeää ja ne ovat saaneet hieman väriä - lämpö alhaiselle keskilämmölle ja chilit viideksi minuutiksi pannulle. 

Tomaattimurska kyytiin. Mausta sokerilla ja balsamietikalla. Sekoita tasaiseksi. Kiehauta eli levy täysille ja kun kuplat ilmestyvät, lämpö 1/6:een. Hauduta kannen alla tunnin ajan. Sekoita puolivälissä. Kun 60 minuuttia on täynnä, ala valmistamaan pastaa viereisellä levyllä. 

Keitä pasta napakan kypsäksi. Ota dl keitinvettä talteen juuri ennen valuttamista. Kaada se kastikkeen joukkoon. Sekoitin pastan ja soosin keskenään isossa kulhossa. Nauti heti, sillä pasta pehmenee ylikypsäksi jos joutuu odottamaan. Sekään ei tietenkään haittaisi, koska aivan liian moni suomalainen tykkää mössöpastasta. 

Annosten päälle voi puristaa hieman tuoretta sitruunamehua, jos kaipaa lisähapokkuutta. Pieni mustapippuri myllystäkään ei olisi pahitteeksi. 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään