Merellinen Perunasalaatti

Reseptiä katsottu 601 kertaa
2 annosta | Valmistusaika 30 - 60 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
Yleisperunaa
Vettä
Karkeaa merisuolaa
Kastike:
Majoneesia
Vegetaa
Mustapippuria myllystä
Sinappia
Sitruunamehua
Tuoreen valkosipulin vartta
Maggi Würze / Arome (maustekastike)
Kasvikset:
Tomaattia
Pakasteherneitä
Säilykkeet:
Luonnostaan tummia oliiveja
Tonnikalaa oman valinnan mukaan
Katkarapuja
Makrillia
Haluamaasi savustettua lohta
Lopuksi muuta:
Sitruunalohko
Lehtipersiljaa
Korkealaatuista oliiviöljyä

Ohjeet

Laita perunoille vesi kiehumaan ihan ensimmäisenä - uskalla keittää hiukan niukemmalla määrällä vettä. Älä lisää suolaa vielä, koska se hidastaa veden kiehumispisteen saavuttamista - lisää suola vasta, kun vesi kiehuu. Kun vesi kiehuu ja on maustettu suolalla, keitä perunat. 3/4- osaa kypsät ovat hyviä. 

Kuori perunat, huuhtele hyvin mielellään epäsymetrisiäm mutta saman kokoisia "paloja". Näin se näkyy selvästi, että salaatti on kotitekoista/itsetehtyä, eikä mitään duunattua valmistavaraa. Keitä samalla perunoita suurempi määrä, niin saat niistä paistinperunoita tai pyttipannua. 

Aloita kastikkeen teko. Majoneesi kulhoon ja sitten maustamaan. Tarkoituksella en ole laittanut mitään mittoja, paitsi tähän osioon kahden mausteen kohdalla varoituksen, koska minulle ne ovat tuttuja mausteita, mutta useammalle ei välttämättä - tosin ne antavat kastikkeelle ryhtiä. Vegeta ja Maggi Aroma- maustekastike, jotka ovat hyvin vahvoja mausteita kannattaa käytää harkiten ja maistaen - maustekastiketta ei tarvitse, kuin muutaman tipan. Sen voi halutessaan korvata kuivatuilla ja huhmareessa kuivalla, hienonnetulla, lipstikalla. Kaikki muu menee oman maun mukaan. Eli kastike valmiiksi ja sitten loput raaka-aineet.

Kun perunat ovat 3/4 kypsät, kaada ne siivilään, mutta älä missään tapauksessa ravistele ja sekoittele. Nosta siivilä kattilan päälle, kaada päälle pakasteherneitä ja laita kansi päälle. Jälkilämpö kypsentää vielä hiukan, mutta tarkoitus on jäähdyttää perunat asteelle lämmin-huoneenlämpöinen. Hiukan lämpimät perunat imevät hiukan kastiketta, mutta varsinkin sen makuja.

Olet valinnut etukäteen muut raaka-aineet eli kalat. Tonnikala menee oman maun mukaan. Itselleni osui käteen hiutaleita öljyssä, joka on ihan hyvä valuttamisen jälkeen. Seuraava yllätys oli katkaravut. Katsoin pakasteita, mutta minulle kahta ruokaa varten ihan liikaa. Sitten silmäilin katkarapuja kylmäaltaassa kylmäsavulohen vieressä. Katkarapuja öljyssä. Sopivan pieni paketti, joten mukaan. Ärsytti vain, etten huomannut, että paketti vuotaa, joten ylimääräistä siivoamista. Nämä katkaravut vastasivat rakenteeltaan kuivattuja katkarapuja liotettuna - oikeastaan ihan kivoja. Kylmäsavulohi oli sitä ihan itseään. Sitten vielä makrilli. En sekoita sitä joukkoon ollenkaan, vaan se tulee päälle.

Oliiveiksi otin luonnollisesti kypsytettyjä, tummahkoja oliiveja kivellä. Niitä saa ottaa itse ja punnita, joka on parempi vaihtoehto, kuin ostaa koko purkki - niitä en laita itse salaattiin, vaan päälle. Osan kaloista sekoitin perunoihin. Jätä ne ensin siihen päälle - älä sekoita vielä, että eivät muussaannu mössöksi. 

Sitten tomaattia. Sen voi kaltata tai sitten ei, mutta siemenet pois nesteineen ja lopuksi kuutioida, sekä laittaa siihen salaatin päälle. Katkaravut, missä muodossa ovatkin, myös päälle. Savulohelle voit itse valita sekaanlaitettavalle tuotteen ja muodon. 

Salaattiin itseensä käytän hyvin hienoiksi renkaiksi leikattua lehtipersilanvartta - ja keon päälle. Nyt sitten vain puolet siitä, mitä ajattelit, kastikkeesta salaatin päälle. Sen salaatin ei tarvitse uida kastikkeessa, kuin kaupan valmissalaatin. 

Sekoita kahdella lusikalla nostellen - älä sekoita, väännä ja kääntele ristiinrastiin. Nostele ja lisää kastiketta tarpeen mukaan. Nosta tarjoiluvadille/lautaselle ja nyt alkaa salaatin viimeistely. Lohta ja katkarapuja päälle haluamassa muodossa, sitten makrillia. Lopuksi aavistus hakattua lehtipersiljaa, sekä sitten oliivit, jotka on halkaistu, kivi poistettu ja leikattu 1/4 lohkoiksi. Itse käytän sitruunasta 1/8 tai annoksesta riippuen harvemmin 1/16 lohkoja Lähi-Idän tapaan... Lopuksi ohutta noroa korkelaatuista extra virgine- oliiviöljyä viimeistelyyn. 

Tiedän, että tämä on paljon juttua vain "perunasalaatista", mutta yritän näyttää, että hyvään perunasalaattiin tarvitaan ehkä enemmän ajatusta ja työtä. 

Reippaasti yli 20 vuotta Keski-Euroopassa asuessa ja varsinkin germaanisilla alueilla, törmäsin laajaan skaalan perunasalaatteja, jotka eivät tätä vastaa, mutta opettivat, että asioita tehdään tietyssä järjestyksessä, vaikka muuten sekoilen raaka-aineissa... Jos tekisin tätä ravintolan Buffaan, niin kaikki muu pysyy toisin määrin, mutta toisella tavalla rakennettuna... 

Tarjoilin perunasalaatin paahdetun leivän kanssa, jonka valelin oliiviöljyllä, joten en lisännyt salaattiin. 

Vaihtelua saa simpukoilla, oistereilla, erilaisilla ravuilla, katkaravuilla, hummerilla, erilaisilla muilla kalatuotteilla.

Sitruunan jätin pois, koska sattui olemaan vielä fingerlime käytettäväksi ja balsamico- kuulia, jotka ripttelin päälle. Makrillin nostelin sekaan ja en lisännyt tonnikalaa päälle, koska lopulle on vielä käyttöä huomenna. 

Hyvää ruokahalua!

FutoMaki/FM

Skopje, 06.05.2021

 

 


Kommentit

FutoMaki
Kuvassa lounasannosten kyseisestä salaatista...

Superkokki

Kokeilunhaluisia reseptejä, jotka vaativat myös kokilta enemmän.