Raaka-aineet
| 500 g | porkkanaa |
| 100 g | palsternakka |
| 3 cm | pala inkivääriä |
| 2 | sipulia |
| 4 | valkosipulinkynttä |
| loraus | oliiviöljyä |
| 1 litra | vettä |
| 2 dl | punaisia linssejä |
| 1 | kasvisliemikuutio |
| 1 rkl | tuoretta timjamia tai 1 tl kuivattua |
| ½ tl | paprikaa, kurkumaa, neilikkaa, kardemummaa ja pippuria kutakin |
| 1 prk (2 dl) | kookosmaitoa |
Ohje
- Pese ja kuori porkkanat ja palsternakka. Kuori ja silppua inkivääri sekä sipulit. Pilko juurekset pieniksi. Laita ne kattilaan, jonka pohjalle on lorautettu oliiviöljyä.
- Keitä vesi vedenkeittimessä. Kuullota kasviksia sillä aikaa liedellä. Kaada vesi joukkoon. Huuhtele linssit siivilässä ja lisää nekin. Keitä kannen alla 15 min kunnes porkkanat tuntuvat pehmeiltä.
- Ota kattila pois liedeltä. Ota kauhalla ylimääräistä vettä pois noin 3 dl. Lisää keittoon liemikuutio ja mausteet. Hämmennä kunnes kuutio sulaa.
- Surruta keitto sauvasekoittimella sileäksi. Kaada kookosmaito sekaan ja nauti.
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti