Raaka-aineet
| Lihapullat | |
|---|---|
| 400 - 700 g | jauheliha |
| 2 dl | ruokakerma |
| 1 dl | korppujauho |
| 1 | kananmuna |
| 1 | sipuli |
| suolaa | |
| pippuria | |
| rosmariinia | |
| Kastike | |
| 1 purkki | Mutti-basilika-tomaattisoosi |
| 6 kynttä | valkosipuli |
| 1 | iso sipuli |
| suolaa | |
| pippuria | |
| oreganoa (kuivattu maustepurkista) | |
| basilikaa (kuivattu maustepurkista) | |
| sokeria (hyppysellinen) | |
| Päälle | |
| basilikan lehtiä (tuore) | |
| 1 pallo | mozzarella |
| oliiviöljyä | |
| raastettu parmesaani | |
Ohje
Todella simppeli ja maukas lihapullaresepti, jolla saa hurmattua kenet vain🔥🔥🔥🔥🔥🔥
En itse mittaa mausteita, vaan laitan niitä mauan mukaan, joten laita niin paljon kun itse tuntuu hyvältä. Resepti on tehty siinä järjestyksessä, kun se kannattaa tehdä ;)
- Kaada kulhoon ruokakerma ja sekoita joukkoon korppujauho ja ripaus mausteita. Jätä korppujauho imeytymään. Ota jauheliha huoneenlämpöön.
- Pilko sipuli aivan pieneksi ja paista kevyesti pannulla. Laita uuni päälle 200:aan asteeseen.
- Väsää kastike: Löräytä tomaattisose uunivuokaan. Pilko sipuli ja valkosipuli sekaan (ei tarvitse turhan pieneksi). Mausta kunnolla.
- Sekoita sipulit, kananmuna, korppujauho-ruokakerma ja jauheliha sopivan hienoksi massaksi.
- Kastele kädet kylmällä vedellä ja muotoile lihapullia ja asettele kastikkeen sekaan.
- Anna muhia uunissa noin 30 min. Ota pois uunista ja tsekkaa onko isoin lihapulla sisältä kypsä.
- Revi jokaisen lihapullan päälle mozzarellaa ja revi päälle basilikan lehtiä (älä pese basilikaa turhaan) pirskottele päälle oliiviöljyä. Voit myös repiä päälle vaaleaa leipää, joka imee makuja ja muuttuu ihanan rapsakaksi
- Laita aivan hetkeksi uuniin, niin että mozzarella sulaa, mutta basilikan lehdet eivät pala
- Tarjoile pastan, raastetun parmesaanin ja hyvän punkun kanssa ;)