Italialaiset Mamma Mian lihapullat

Reseptiä katsottu 27 158 kertaa
4 annosta | Valmistusaika 15 - 30 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
Kastike:
2 rkl oliiviöljyä
1 Sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 prk tomaattimurskaa
1 prk tomaattipyrettä
1,5 dl punaviiniä
1 appelsiini
mustaapippuria
suolaa maun mukaan
hiven sokeria
Lihapullat:
500 g naudan jauhelihaa
2 dl vaalean leivän kuutioita
suolaa
mustapippuria
1 Sipuli
Oreganoa
1 kananmuna (ei välttämätön)
1 pussi mozzarellaa
1 dl basilikaa
1 dl ruuanvalmistuskermaa (15%)

Ohjeet

Kastike:
1. Kuullota pilkotut sipulit öljyssä.
2. Lisää sekaan kaikki kastikeainekset (hyvin pestystä appelsiinista myös raastettu kuori) ja keitä kastiketta kasaan välillä sekoitellen sen aikaa, kun valmistat lihapullat.
Lihapullat:
1. Liuota leipäkuutioita ruuanvalmistuskermassa n. 10 minuuttia.
2. Lisää seos sekä muut aineet jauhelihaan ja sekoita hyvin.
3. Paista seoksesta suurehkoja palleroita.
4. Laita paistetut pallerot uunin kestävään, laakeaan vuokaan ja kaada kastike päälle.
5. Pilko mozzarella paloiksi ja ripottele päälle.
6. Laita ruoka uuniin siksi aikaa, että mozzarella sulaa kevyesti, 180 astetta n. 5 minuuttia.
7. Koristele basilikalla ja tarjoile spagetin kanssa.


Kommentit

Nicole
Hieman vaivaa vaativa lihapullaruoka, mutta maksaa vaivan takaisin, ja nälkä lähtee varmasti.