Suklaajuustokakku

Reseptiä katsottu 11 365 kertaa
10 annosta

Raaka-aineet

Ostoslistalle
200 g minttu-dominokeksejä (tai muuta haluamaasi keksiä)
50 g sulatettua voita
täyte
180-200 g tuorejuustoa (maustamaton)
200 g taloussuklaata
3 dl vispikermaa
3-4 kpl liivatelehtiä
1 dl sokeria
(haluamasi määrä marianne-rouhetta tai pari tippaa piparminttu-aromia)

Ohjeet

Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, rinkulaosan voi vuorata kelmulla jos pelkää ettei kakku lähde nätisti irti. Vähän ehkä sähellystä, mutta onnistuu kyllä. Itsellä oli 22cm halkaisijaltaan oleva vuoka. Laita myös liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen likoamaan.

Murskaa keksit monitoimikoneessa, kaada sekaan sulatettu voi. Seoksen tulisi olla vähän kuin märkää hiekkaa :). Painele vuoan pohjalle esim. lusikalla. Laita kylmään täytteen teon ajaksi.

Sekoita tuorejuustoon sokeri. Jos haluat kokeilla kuinka mariannecrush toimii, sekoita sekin mukaan tässä vaiheessa. Itse en laittanut, mutta ensi kerralla aion kokeilla. Sulata paloiteltu suklaa mikrossa tai vesihauteessa (mikrossa pieniä aikoja kerrallaan ja varovasti jottei kärähdä tai muuten kärsi). Vaahdota kerma toisessa kulhossa. Kuumenna puolisen desiä vettä kiehuvaksi (esim. vedenkeittimellä, ei tietenkään saa ihan niin pientä määrää kerrallaan, mutta you know what I mean), liuota puristetut liivatteet veteen. Sekoita sula suklaa tuorejuustoon, kaada myös liivate-vesi mukaan. Sekoita lopuksi kermavaahto varovasti mukaan, turhia vatkaamatta jotta pysyisi ilmavana. Kun kaikki on sekaisin, kaada pohjan päälle ja laita kylmään hyytymään. Vähintään muutama tunti, mielellään yön yli. Koristeet kannattaa laittaa ennen kuin kakku on kokonaan hyytynyt - tosin itselläni kävi hieman ohraisesti mariannerakeiden kanssa kuten kuvasta näkyy. Valkoinen päällinen otti ja suli, sotki hieman. Maku oli kuitenkin erittäin kohdillaan, joten ei paljoa menoa haitannut :).


Kommentit

peltipurkki
Merkitsin reseptin gluteenittomaksi, sillä keksipohjaan voit hyvin käyttää gluteenittomia tuotteita. Dominothan eivät luonnollisestikaan ole gluteenittomia, mutta sen varmaan jokainen tajuaa muutenkin :). 22 cm halk. vuokaan pohjan keksimäärä on ehkä hippusen turhankin paljon, mutta oli se sen verran hyvän makuista että ei haittaa!