Suklaajuustokakku

10 annosta 2 - 3 h

Raaka-aineet

200 g Digestive-keksejä murustettuna
50 g voita
1 levy taloussuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 munaa
1,5 dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria
2 dl Kermaa
4 kpl liivatteita

Jaa resepti

Ohje

Tee keksimuruista ja voista tasainen seos ja painele se leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Leivinpaperi kannattaa laitta siten, että reunat ovat irtoreunan ulkopuolella.

Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi yhdessä kulhossa. Vatkaa puolestaan toisessa kulhossa kananmunan valkuainen ja puolet sokerista vaahdoksi.

Ja vielä tarvitaan kolmas kulho, jossa tehdään juustosta, liivatteista (liota liivatelehdet kylmässä vedessä muutama minuutti ja sulata ne 2 rkl:aan kiehuvaa vettä), kananmunankeltuaisista, toisesta puolesta sokeria ja vanilliinisokerista seos. Sekoita tähän seokseen sulatettu suklaa (anna suklaan jäähtyä hyvin ennen lisäämistä, ettei juusto juoksetu!)

Sekoita kermavaahto, valkuais-sokerivaahto ja suklaa-juusto ym seokset yhteen ja kaada vuokaan pohjan päälle. Anna hyytyä peitettynä jääkaapissa noin 4 tuntia.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään