Borssikeitto

3 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

1 tarmokaskokki
2 ruokailiaa

Jaa resepti

Ohje

Tarvitset:1 kukkaalin varsi 3 lehteä valkokaalia 2 porkkanaa 1 sipuli 1 punajuuri 1 valkosipulin kynsi Mausteet: kuivattuja yrttejä, suolaa, pippuria, etikkaa, sokeria halutessa kypsiä papuja tai linssejä

Valmista näin:Pese ja kuori porkkana, sipuli, punajuuri ja kaalinvarsi. Laita kuoret kattilaan noin litraan vettä ja keitä hiljalleen.

Sillä välin leikkaa kaikki vihannekset ohuiksi tikuiksi. Kun kaikki on saatu leikattua, siivilöi kasvisliemi toiseen kattilaan keiton pohjaksi. Lisää liemeen ensin punajuuri, koska se on kovinta ja anna kiehua hiljalleen 10 minuuttia. Lisää sitten loput ainekset ja anna kiehua vielä 5 minuuttia. Lisää keittoon makuja eli yrttejä, suolaa, pippuria, etikkaa ja sokeria ja nosta kattila levyltä. (Tässä vaiheessa voit lisätä joukkoon myös kypsät linssit tai pavut, jos haluat niitä käyttää.)

Jätä keitto jäähtymään. Keiton voi syödä myös lämpimänä, mutta suosittelen silti välissä jäähdyttämään keiton ja lämmittämään se sitten uudestaan. Jäähtyessään keiton maut saavat rauhassa kehittyä, jolloin siitä tulee vieläkin paremman makuista.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

10154594871804457
Elikkäs tässä helppo ja yksinkertainen keitto, aineksetkin löytyy hyvin suomesta :)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään