Tomaattinen Kasvisragout

Reseptiä katsottu 1 581 kertaa
6 annosta | Valmistusaika 30 - 60 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
100 g Kesäkurpitsaa
100 g Porkkanaa
100 g Kyssäkaalia
100 g Kaltattua tomaatti (kts. valmistusohje)
50 g Sipulia
50 g Punasipulia
40 g Purjoa
20 g Varsiselleriä
20 g Fenkolia
20 g Pinaattia
20 g Valkosipulia
3 rkl Auringonkukkaöljyä
3 rkl Hyvälaatuista oliiviöljyä
Merisuolaa
Mustapippuria
3 rkl Tomaattipyreetä
1/2 rkl Sokeria
1 dl Kuivaa valkoviiniä
Purkki Tomaattimurskaa
1 1/2 dl Kasvislientä
1 kourallinen Basilikan lehtiä

Ohjeet

Aloitetaan kuorittavien kasvisten käsittelystä, eli porkkana ja kyssäkaali. Porkkana kuorimaveitsellä ja kyssäkaali keittiöveitsellä. Kuoritut paloittelemattomana kylmään veteen niin, että peittyvät. Näin pinta ei kuivu. Tilaa saa hiukan olla, että samassa vedessä jäähdytetään kaltatut tomaatit. Ja tässä vaiheessa ei vielä pilkota, koska muuten liikaa hyvää huuhtoutuu veteen. 

Kalttaa tomaatit. Laita kattilaan sen verran vettä kiehumaan, että tomaatit oppoavat sinne kauttaaltaan. Tähän määrään käy pienempikin kasari. Veden mittaat, kun laitat tomaatit kattilaan ja laitat vettä päälle, kunnes juuri peittyvät. Nyt näet myös, onko kattilasi/kasarisi tarpeeksi iso tomaateille ja vedelle. Reunaa tulisi jäädä noin 3 cm vapaaksi. Itse poistan nyt kannan Ja teen toiseen päähän 1 cm ristiviillon. Kun vesi kiehuu, niin aseta tomaatit veteen kauhalla, reikäkauhalla tai lusikalla reunaa pitkin. Vesi on kiehuvan kuumaa, joten turvallisuus ensin. Anna tomaattien olla vedessä n. 30 - 45 sekunttia ja nosta sitten juuresten kanssa samaan kylmään veteen jäähtymään. 

Varsiselleri ja fenkoli käytetään miellään latvasta, ohueksi siivuksi leikaten. Tyven tukevammat osan sopivat liemien tekoon. Leikka purjon valkoinen osa ohuiksi renkaiksi. Laita kumpikin samaan kulhoon. 

Kuori ja leikkaa kaikki sipulit pieniksi kuutioksi ja valkosipuli hienoiksi kuutioiksi. Pidä yhdessä, mutta erillään muusta eli omassa kipossaan. 

Nyt leikkaa kesäkurpitsa n. 1,5 cm kuutioiksi. Leikka kyssäkaali 1 cm kuutioiksi ja porkkanat 1/2 cm renkaiksi. Kovia juureksia ei tarvitse laittaa enään veteen. 

Kuori tomaatit ja poista sisusta. Avaa tomaattimurskavalmiste ja laita sisustat sinne. Leikkaa tomaatit n. 2 cm kuutioiksi.

PS. En ole unohtanut pinaatti ja basilikaa..

Kattila, pannu tai pata tulille. Laitan pohjalle ruokalusikallisen vettä ja kun se on haihtunut, lisään öljyt/rasvan. Näin minulla on toivottu lämpötila ja sitten haluttu rasva kehiin. Laske hitaasti kymmeneen, ja lisää ensin sipulit. Kuulota ja katso, että ovat kauttaaltaan paistuneet, mutta varsinaista ruskistamista ei tarvitse.

Lisää valkoviini ja kiehauta 1 minuutti, että alkoholi poistuu.

Nosta lämpöä maksimiin polttamatta mitään eli kaiken aikaa sekoittaen. Nyt lisää kaikki muut vihannekset ja sekoita hyvin. Nyt tomaattimurska päälle, sekoita ja mausta ja lisää kasvisliemi. Suolaa aina oman terveyden mukaan ja pippuri myllystä tai huhmareesta/mortttelista.

Sekoita ja anna hautua hiljalleen ilman kantta poreillen 30-45 min kansi auki välillä sekoittaen. Jos ei sakeudu, niin korota lämpöä. Nestettä tarvitaan, ettei pala pohjaan, mutta sitä saa haihtua, että ei tule keittoa.

20 minuutin jälkeen ota pinaatti ja laita lehdet rullalle ja leikkaa ohuiksi suikaleksi. Lisää muhennokseen ja sekoita.

Viimeistele ihan lopussa (2 min ennen) basilikalla, jonka rullaat ja leikkat, kuten pinaatin. Lisää muhennokseen ja sekoita hyvin....

 

Tämä menee pääruokana veginä pastalle tai perunoille tai tai tai ja muhennoksena lisukkeena grillatulle kalalle ja lihalle... Kastikkeena uunissa kuin hellalla - kts. myöhemmät reseptit ja linkitykset...

PS. Oikotie: Carref... Minestrone leggero pakastesekoitus + lisätty sipulia ja valkosipulia pääraaka-aineisiin... 

Ja kuten aina, reseptini ovat vain suuntaa antavia ja ensisijaisesti omaan käyttöön. näin mittasuhteissa saattaa olla mahdollisia poikkeavuuksia ja puutteita muille Kotikikin käyttäjille... Täysin omaan käyttöön resepti olisi 80% lyhyempi... 😜

Hyvää Ruokahalua!

Buġibba, Qawra - Malta 17/09/2016 

 


Kommentit

FutoMaki
Hyvin toimiva, monipuolisesti käytettävä perusresepti...

Superkokki

Kokeilunhaluisia reseptejä, jotka vaativat myös kokilta enemmän.