13 942
13 942

Vadelma-valkosuklaa juustokakku

12 annosta 3 - 6 h

Raaka-aineet

Pohja:
150 g gluteenittomia suklaakeksejä
50 g mantelirouhetta
50 g voita
Täyte:
5-6 kpl liivatelehteä
130 g valkosuklaata
200 g vadelmia
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kreikkalaista jogurttia
1 dl sokeria
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 dl kuohukermaa
Kiille:
2 prk Kuningatar-pilttiä
4 kpl liivatelehteä

Jaa resepti

Ohje

Pohja:

Murskaa keksit, sulata rasva ja sekoita mantelirouheen kanssa. Levitä irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan.

Täyte:

Laita liivatelehdet kylmään veteen (väh. 10 minuutiksi). Vatkaa kerma ja vaniljakastike erikseen vaahdoiksi ja laita jääkaappiin odottamaan. Sekoita tehosekoittimessa vadelmat ja tuorejuustot, sulata valkosuklaa ja sekoita varovasti jogurtin kanssa. Sekoita nyt kaikki täytteen aineet keskenään (Kerma- ja vaniljavaahto, vadelmatuorejuusto ja valkosuklaajogurtti). kiehauta pari rkl vettä kattilassa ja sulata siihen liivatelehdet. kaada sulanut liivate täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada irtopohjavuokaan pohjan päälle, tasoita pinta ja laita jääkaappiin 2-3 tunniksi.

Kille:

Laita liivatelehdet kylmään veteen väh. 10 minuutiksi. Tyhjennä pilttipurkit kulhoon, sulata taas liivatelehtiä ja kaada ohuena nauhana pilttien joukkoon. kaada seos tasaisesti hyytyneen kakun päälle ja anna hyytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.

 

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 10 2 Vadelmainen juustokakku
  • 3 4 Vadelma-valkosuklaa jäädyke
  • 9 8 Jumalainen juustokakku
  • 3 1 Marjainen juustokakku
  • 15 7 Valkosuklaa-vadelma juustokakku
  • 10 8 Aurinkoinen mansikka- juustokakku

Kommentit

Rauhtu
Tämmöinen kakku tuli tehtyä pikkuveljen rippijuhliin. Raikas ja hyvä kakku! :)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään