Vegaaneja voileipiä

Raaka-aineet

paahtoleipäviipaleita / halkaistua patonkia
Kasvistäyte:
pähkinätuorejuustoa
artisokkaa öljyssä
kurkkua / paprikaa
oliiveja / aurinkokuivattuja tomaatteja
(hieman sipulihaketta)
yrttejä
Tomaatti-mozzarella-pestotäyte:
pestoa
tomaattiviipaleita ja mustapippuria
pähkinämozzarellaa
salaattia / rucolaa
(balsamicosiirappia, ohuita sipulirenkaita, avokadoa, paahdettua paprikaa...)
Paputäyte:
1 tlk valkoisia papuja (huuhdo ja valuta)
1 dl oliiveja
1 dl silputtua paahdettua paprikaa (säilyke)
puolikas pieni sipuli silputtuna
2 rkl oliiviöljyä
sitruunamehua, sinappia, suolaa, mustapippuria, yrttejä
(lisäksi kurkkua, salaattia, tomaattia, sipulia, paahdettua paprikaa...)

Jaa resepti

Ohje

Kavistäyte:

Leikkaa täytteet pieniksi kuutioiksi.

Voitele leivät reilulla kerroksella tuorejuustoa, painele täytteitä mukaan.

Paina kaksi leipää päällekkäin ja leikkaa ne kolmioiksi.

Kääri kelmuun jääkaappiin tekeytymään ennen tarjoilua.

Paputäyte:

Halkaise patonki ja koverra sisuksia pois.

Blendaa täyte niin, että siihen jää kuitenkin rouheisuutta.

Pirskota oliiviöljyä leiville, täytä, lisää mieleisiäsi lisukkeita ja laita kylmään vetäytymään.

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 0 0 Mozzarella cashewpähkinöistä
  • 0 0 Pestoja (veg)
  • 0 0 Pähkinätuorejuustoja

Samankaltaisia reseptejä

  • 6 1 Helppo salaatti
  • 0 0 Vegaaneja täytekakun täytteitä
  • 59 14 Vohveliraudalla voileipiä
  • 0 0 Vegaaneja "rahka"jälkkäreitä
  • 1 0 Vegaaneja juustokakkuja ilman uunia
  • 2 0 Herkkupasta (veg)

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään