64 213
64 213

Kanaviillokki

4 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

2-3 kpl broilerin koipireisiä tai reisikoipia
1 rkl voita
2 rkl rypsiöljyä
2-3 rkl currya
2 rkl vehnäjauhoa
6-7 dl kevytmaitoa tai täysmaitoa
1 kpl kanaliemikuutio
3 cm pätkä sinappia

Jaa resepti

Ohje

Ota tuntia ennen broilerit jääkaapista huoneenlämpöön. Paista vuoassa kypsäksi uunissa keskitasolla noin tunti 175 asteessa. Odota että broileri jäähtyvät vähän ennen kuin aloitat kastikkeen teon.

Ota nahka pois ja revi lihat irti koivista, helpointa tehdä käsin vaikka onkin sottaista puuhaa. Varo luita jotka katkeaa helposti ja siisti lihat ylimääräisistä hötöistä ja pilko ne käsillä sopivan kokoisiksi paloiksi.

Kastiketta varten kuumenna voi ja öljy pannulla ja heitä joukkoon currya oman makusi mukaan, kahdella ruokalusikallisella maku ei ole vielä hallitseva valmiissa kastikkeessa mutta 3rkl maistuu jo reilusti. Kun curry on sekoittunut rasvaan, lisää vehnäjauhot ja sekoita että on tasaista massaa. Älä kiehuta tai ruskista vaan lisää maito heti joukkoon. Jos kastikkeeseen meinaa jäädä paakkuja niin vispilällä kun pari kertaa pyöräyttää niin tulee tasaista.

Lisää mausteet tai ainakin kanaliemikuutio, sinappi ei ole pakollista mutta tuo vähän säväystä. Älä lisää suolaa maistamatta koska voi ja kanaliemikuutio on jo suolaisia. Lisää broilerin palaset ja anna kuplia hiljalleen niin että vehnäjauho kypsyy eli noin 7min.

Tarjoa muusin tai riisin kanssa!

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

viida
Tämä viillokki on yksinkertainen mutta maukas ja edullinen arkiruoka ja itsetehtynä aika kaukana siitä kouluruokaloiden kauhistuksesta :) Lapsetkin tykkää!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään