Mehukkaat täytetyt punajuuret

Reseptiä katsottu 6 270 kertaa

Raaka-aineet

Ostoslistalle
punajuuria
juustoraastetta (ei kevyttä)
sinappia
kanamunaa
suolaa, mustapippuria
siirappia

Ohjeet

Pese ja kuori punajuuret. Koverra aika iso reikä, Laita kattilaan punajuuret ja vettä niin että peittyvät. Kun alkaa kiiehumaan niin lisää suolaa. Laita jonkin ajan kuluttua myös ne keskustat kiehumaan samaan veteen ja keitä kypsäksi.

Laita kulhoon juustoraaste, sinappia ja mausteet. Vatkaa munan rakenne rikki ja kaada sen verran juustoraasteeseen että saat tahnamaisen massan.

Ohenna siirappia vähän vedellä. Sivele kypsät punajuure siirapilla. Laita punajuurien pohjalle pieni tulppa siitä keskiosasta jonka olit poranut. Täytä reikä juustomassalla ja laita vielä juustoraastetta päälle. Halutessasi voit laittaa vähän siirappia juustoraasteen päälle.

Pistä uuniin 200 asteeseen n 20 min tai niin kauan kun juustomassa on sulannut myös sisällä. Peslaa ainakin kerran paiston aikana punajuuria.

Sopii alkuruaksi tai lisukkeeksi vaikka lihalle.

Keskiosisat voi raastaa vaikka jauhelihan joukkoon ja paistaa pihviä.


Kommentit

naija
Kannattaa nyt tehdä kun punajuuret ovat parhaimillaan ja halpoja.;o)