Toisenlainen Kaalikeitto

3 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

1 l lihalientä
1 tl kuivattuja, jauhettuja suppilovahveroita
gozolaista merisuolaa
4-6 kpl kaalinlehteä
1,5 dl keittojuureksia
1,5 dl riisiä
½ dl lehtikaalia
100 g savustettua karitsanpaistia
tarjoillaan:
kauraleipälastut

Jaa resepti

Ohje

Ohje perustuu kaalikääryle - ohjeeni rippeisiin, eli kaali ja lehtikaali ovat ryöpättyjä ja itseasiassa niin kypsiä, että niitä voi syödä muutaman minuutin keittoajan jälkeen. Myös riisi on valmista käytettäväksi, kuten juurekset myös.

Kaalikääryleiden ohje on alhaalla linkitettynä.

Valmistus:

Laita lihaliemi kiehumaan. Hiero kuivattuja suppilovahveroita morttelissa jauheeksi ja lisää lihaliemeen. Tarkista suolaisuus ja lisää suolaa makusi ja terveytesi mukaan.

Leikkaa kaalinlehdet suikaleiksi.

Kun liemi kiehuu laita ensin kaali yhdelle syrjälle kattilaan. Sekoita lehtikaali ja juurekset keskenään ja laita kaalin viereen. Sitten ota riisiä ja laita juuressekoituksen viereen. Leikkaa karitsanpaistia suikaleiksi ja aseta vuorostaan riisin viereen. Katso että keitto kiehuu hiljalleen. Älä sekoita.

3 - 4 minuutin kuluttua keiton sattumat alkavatkin olemaan tarjoilulämpöisiä. 

Ota kauhalla sitten annos kaikista komponenteista ja lorauta lientä päälle.

Tarjoile esim. Kauralastujen kanssa.

Mitat ovat suuntaa antavia.

 

Hyvää Ruokahalua!

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 11 11 Hiukan Erilaiset Kaalikääryleet

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

FutoMaki
Nopea keitto rippeistä arkiseen pöytään...

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään