Appelsiinikanaa kookosmaidossa

Reseptiä katsottu 3 566 kertaa
3 annosta

Raaka-aineet

Ostoslistalle
kanan filettä, hyvää sellaista.
marinadi
1 dl oliiviöljyä
2 tl inkivääriä
1 tl sambal oelekia (chilitahna)
limen kuorta raastetttuna
appelsiinin kuorta raastettuna
orange pepper- mausteseosta
0,5 limen mehu
1/3 appelsiinin mehu
kookoskastike
1 tlk kookosmaitoa
loraus soijaa
2 kynttä valkosipulia

Ohjeet

Laita kanat pussiin.

Silppua inkivääri, raasta kuoret , purista mehut ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Lisää kanojen kanssa pussiin ja laita jääkaappiin tunniksi tai kahdeksi.

Ota kanat pois puoli tuntia ennen paistoa, tällä aikaa voit ottaa uunivuoan ja laittaa sinne pohjalle soijaa, silputut valkosipulinkynnet ja kookosmaidon (ei koko tölkkiä, sen verran että kanat jäävät näkyviin). Paista kanat pannulla kypsäksi ja lisää vuokaan, joka menee 150 asteiseksi lämmitettyyn uuniin noin 30 min ajaksi.

Tarjoillaan riisin ja hyvän viinin kanssa :)


Kommentit

Pepperish
Oli ensimmäinen kerta, kun satuin kokeilemaan kyseistä kanaa. Toimi aivan sairaan hyvin ja tulen tekemään jatkossakin. SUOSITTELEN!!