15 942
15 942

Appelsiini Creme brulee

Raaka-aineet

2 dl paksua kermaa
dl puristettua appelsiinimehua
½ vaniljatankoa+siemenet
n 1 dl sokeria
1 raastettu appelsiinikuoria
fariinisokeria
4-5 keltuaista

Jaa resepti

Ohje

Pese appelsiinit hyvin ja raasta yhdestä kuoret. Purista mehua niin että saat sen 1½ dl:siä. Laita kattilaan mehu, kuoret, kerma, ja puolet sokerista. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet, lisää nekin kattilaan. Sekoita kaikki hyvin sekaisin. Anna kiehahtaa, varoo polttamasta pohjaan.

Erittele kelltuaiset puhtaaseen kulhoon ja lisää loput sokerista. Vatkaa kuohkeaksi. Lisää vähän jäähtynyt maitoseos munaseokseen ohkaisena nauhana voimakkaasti vatkaten. Siiviloi sitten kaikki tämä ja kaada voideltuun yhteen isoon vuokaan tai sitten pienempiin. Ota isompi astia johonka mahtuu vuuat lisää vettä niin että ovat vuokien ½ väliin. Ennen uuniin laittamista voit peittää foliolla vuat. Pistä   uuniin 120 asteeseen n tunti. Kun ovat hyytyneet niin ovat valmiita.

Jäähdytä ja laita jääkaappiin kylmenemään.  Kun otat jääkaapista niin ripottelle pinnalle fariinisokeria tasaisesti pinnalle ja laita grillivastusten alle uuniin ole tarkkana että ei sokeripala vaan sulaa kauniisti ja karamellisoituu.

Halutessasi koristele marjoilla tai hedelmillä.

Sokerin määrä riippuu paljolti appelsiinienkin makeudesta, jotenka kannattaa vähän koemaistella ennen uuniin laittamista

Minulle tuli kaksi 3 dl:n vuokaa tästä annoksesta.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

naija
Ihana muisto Italiasta, ai että kutittaa makuhermoja;o))(tokihan tätä syödään myös muissa maissa;o)))

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään