Kasvis-sienipiirakka

8 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

1 annos rahkavoitaikinaa (katso linkki alhaalta)
2,5 dl keitettyä riisiä
2,5 dl paistettuja sieniä
0,5 paprikaa
1 Sipuli
2 kananmunaa
1 dl sinihomejuustoa
mausteita. (suolaa, tilliä, pippuria..)
voiteluun kananmunaa

Jaa resepti

Ohje

Pilko ja kuullota paprika ja sipuli pannulla. Keitä kananmunat kypsiksi.

Ota rahkavoitaikinasta puolet ja kauli se leivinpaperin päällä ohueksi. Tästä tulee piirakan pohja, joten kauli se sellaiseksi, kun piirakan haluat. Siirrä sitten pohja pellille odottamaan.

Sekoita riisi, paistetut sienet, paprika, sipuli, sinihomejuusto (murennettuna) ja mausteet kulhossa. Pilko keitetyt kananmunat sekaan ja sekoita. Keitetyt kananmunat saa helposti pilkottua kananmunaleikkurilla, kun leikkaa kananmunan niillä kahteen kertaan, eri päin. Lisää sitten tämä täyte piirakkapohjan päälle niin, että reunoihin jää n. 1cm tyhjää.

Ota toinen puoli rahkavoitaikinasta ja kauli se piirakalle kanneksi. Etenkin, jos teet ohutpohjaisen, vähän isompikokoisen piirakan, suosittelen kannen kaulimista kahdessa osassa. Helpompi käsitellä taikinaa. Nipistele kansi kiinni pohjaan. Voitele kananmunalla, pistele haarukalla ja paista 225asteessa puolisen tuntia.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

NtiKaneli
Ensimmäistä kertaa tein piirakan, johon tuli kansi päälle. Ulkonäkö ei ole ehkä parhaasta päästä, mutta hyvää tuli!

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään