Kääretorttu

Reseptiä katsottu 42 007 kertaa
15 annosta | Valmistusaika Alle 15 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
Pohja :
4 kananmunaa
dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte :
10-12 rkl haluamaasi hilloa
2 dl kevyt vispikermaa
1 tl vanilliinisokeria
2 rkl makeutusjauhetta

Ohjeet

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

2. Vatkaa kananmunat ja sokeri kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa pohjan kuivat aineet toisiinsa ja siivilöi ne sitten VAROVASTI sekoitellen munasokeriseoksen joukkoon (kun sekoitat varovasti taikina pysyy kuohkeana ja kääretorttu onnistuu täydellisesti.)

3. Vuoraa syvä pelti leivinpaperilla ja levitä taikina sille tasaisesti. Paista pohjaa uunin keskitasossa noin 5-10 minuuttia, pohja paistuu aika nopeasti joten sitä ei kannata unohtaa uuniin.

4. Leikkaa leivinpaperista toinen noin pellin kokoinen pala ja ripottele sen päälle hieman sokeria ettei pohja tartu siihen kiinni. Kumoa kypsä torttu leivinpaperilla ja anna jäähtyä rauhassa. Torttua voi tässä vaiheessa hieman kostuttaa vedellä ettei sen pinta "rakoile" kun sitä kääritään.

5. Kun torttu on jäähtynyt levitä hilloa tasainen kerros pohjan päälle. Vaahdota kerma ja mausta se sokereilla. Levitä tämän jälkeen kermavaahto hillon päälle tasaiseksi kerrokseksi.

6. Kääri torttu ja aseta se tarjolle tarjoiluvadille sellaisenaan tai leikkaa se valmiiksi siivuiksi.


Kommentit