1 525
1 525

Vastustamattomat browniet

Raaka-aineet

350 g laadukasta tummaa suklaata, paloina
2/3 dl sokeria
120 g suolatonta voita, sekä nokare vuoan voiteluun
2 1/3 dl vehnäjauhoja sekä jonkun verran vuoan jauhottamiseen
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
4 kpl munaa, isoja
2 tl vaniljasokeria
3 1/2 dl rouhittuja saksan- tai pekaanipähkinöitä

Jaa resepti

Ohje

Pane suklaa, sokeri, voi vesihauteeseen. Sulata suklaata silloin tällöin sekoitellen, noin 10 minuutin ajan. Eli kunnes se on sulannut ja seos on sileää. Varmista välillä että vesi kiehuu juuri ja juuri poreillen. Jos vesi on liian kuumaa, suklaan koostumus kärsii. Jäähdytä seos huoneen lämmössä.

Kuumenna uuni 175 asteiseksi.

Voitele uunivuoka (32x22cm) kevyesti ja jauhota se.

Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauho ja suola ja jätä ne odottamaan.

Vatkaa suklaaseos sähkövatkaimen keskinopeudella kiiltäväksi. Lisää joukkoon munat yksitellen, ja vatkaa seos erittäin hyvin aina jokaisen munan lisäämisen jälkeen.

Sekoita joukkoon sokeri. Lisää kulhoon jauhoseos ja sekoita, kunnes taikinassa ei näy jauhoraitoja. Sekoita halutessasi joukkoon rouhittu pähkinä. Kaada taikina uunivuokaan ja levitä se tasaiseksi kerrokseksi.

Anna taikinan paistua noin 18 minuuttia. Eli kunnes leivonnaislevyn reunat ovat rapeat ja alkavat irrota vuoan reunoista. (Brownien keskusta tuntuu vielä tässävaiheessa hiukan pehmeältä, kun sitä painaa sormella, ja hammastikkuun tarttuu taikinaa, kun sen työntää keskustaan).

Anna jäähtyä kunnolla. Paloittele levy 6:deksi 5x7,5 cm palaksi. Browniet voi leipoa pari vuorokautta ennen tarjoilua ja panna ne odottamaan.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit