Marmoroidut browniet

Raaka-aineet

brownietaikina:
85 g voita tai margariinia
170 g tummaa suklaata
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta (sokeroimatonta)
marmorointi:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 munankeltuainen
4 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Jaa resepti

Ohje

Rouhi suklaasta noin 60 g. Paloittele ja sulata loput suklaat ja voi kattilassa miedolla lämmöllä. Ota kattila pois liedeltä ja lisää sokerit ja munat. Sekoita jauhot ja kaakaojauhe keskenään ja lisää seokseen. Lopuksi lisää suklaarouhe. Sekoita huolella ja kaada taikina vuokaan. (Itse käytin noin 25x25 cm kokoista vuokaa. Uunipelti on liian iso)

Sekoita tuorejuusto, keltuainen ja sokerit keskenään. Hämmennä kunnolla, jotta tuorejuusto notkistuu.

Laita tuorejuustonokareita brownietaikinan päälle tasaisesti ympäriinsä. Ota voiveitsi ja kuljeta sitä taikinassa pohjaa myöten niin, että taikinat sekoittuvat keskenään. Älä kuitenkaan sotke taikinoita täysin keskenään. Ideana on, että taikinat edelleen erottuvat toisistaan (itse taisin sekoitella liikaa).

Paista brownieita 180-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

_Hattara_
Makeaa on :) Tuorejuustotäytteestä riittäisi ehkä vähempikin määrä. Makuasioita :)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään