47 042
47 042

OskarinLeike

2 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

2 pihviä possun ulkofileestä
mustapippuria myllystä
1 dl vehnäjauhoja
dl korppujauhoja
muutama parsa (säilyke)
muutama katkarapu
1 muna
bearnaise-kastiketta maustettuna tomaatti pyreellä
voi+öljy paistamiseen

Jaa resepti

Ohje

Leikkaa fileestä noin 1½ cm paksuisia siivuja, nuiji ne ohuiksi ja suuriksi. Ota 3 lautasta, riko yhteen muna, toiseen vehnäjauhot ja kolmanteen korppujauhot. Sekoita molempiin jauholautasiin pippuria, korppujauhoihin enemmän. Myös suolaa molempiin, laitin hiukan vajaan tl:n puoliksi kumpaankin ja oli meidän mielestä sopivasti. Pyöritä lihat ensin vehnäjauhoissa, sitten munassa ja viimeksi korppujauhoissa. Paista ei liian kuumalla pannulla voi+öljy seoksessa mukavan ruskeiksi.

Jos teet itse bearnaise kastikkeen, lämmitä se varovasti vesihauteessa ja lisää siihen tomaatti pyrettä noin rkl (ketsuppiakin voi käyttää), tai valmista kastike pussin ohjeen mukaan ja lisää siihenkin tomaattia, niin soosista tulee Choron kastike. Laita pihvin päälle pari lusikallista kastiketta, 2-3 parsaa ja muutama katkarapu. Tarjoa lisänä esim. perunamuusia.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 1 Paneroitu Perhospihvi SipuliPerunoilla
  • 3 2 Pihvit Paahtopaistista
  • 0 0 Pannulla paistettua parsaa
  • 11 4 Lehtipihvi Kasvispedillä
  • 1 2 Possua, Raakapaistetut Perunat, Choronkastiketta
  • 4 2 Possua pekoni-sipuli lisukkeella

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään