Miljonäärin leivonnaiset 30.5.2023

1 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

1 pkt murotaikinapohjaa (400g)
2 kpl kinuskikreemiä (yht 400g, paistonkestävä, valio)
200 g maitosuklaata
n.25 g voita
sormisuolaa/salmiakkia/pähkinöitä...jne

Jaa resepti

Ohje

Yhteishyvän resepti joka tänne omaksi muistiksi koska oli todella nopea ja helppo, lisäksi maku oli kohdillaan ja helppo tuunata omaan makuun. Jos joku toinenkin tästä inspiroituu niin hyvä näin.

Ota muropohja sulamaan ja kun on sulanut, kaulitse n.25cm x 35cm kokoiseksi levyksi. Pistele haarukalla jonka jälkeen levitä kinuskikreemit päälle. Paista +200 15-20 min tai kunnes taikina on kypsä. Omaani paistoin reilun 20min koska en jaksanut kaulita pohjaa kovin paljoa, enkä sitä edes mittaillut, paiston aikana kokeilin reunasta miltä pohja tuntuu ja menin mutuna sen perusteella. 

Jätä paistos jäähtymään ensin huoneenlämpöiseksi, siirrä sitten jääkaappiin kovettumaan puoleksi tunniksi. Ota paistos esille ja sulata suklaa & voi mikrossa, levitä suklaa paistoksen päälle ja lisää päälle haluamasi mausteet, itse laitoin sormisuolaa. 

Leikkaa haluamasi kokoisia paloja. Kun suklaa on jähmettynyt, se lohkeilee leikattaessa joten jos haluaa siistejä paloja kannattaa leikellä kun suklaa on vielä notkeaa. 

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 3 4 Viskiä Maistanut SuklaaKakku
  • 3 2 Suklaakeksirulla from Platanias, Crete
  • 1 1 SuklaaUnelma
  • 1 0 Suklaahippukeksit 28.3.2018

Samankaltaisia reseptejä

  • 13 2 Rahkatorttu
  • 1 0 Salmiakki-jälkkäri 17.9.09
  • 0 0 Helppo ja nopea kanakastike
  • 5 0 Macaron-leivos
  • 4 2 Kinuskirullat 29.4.2023
  • 10 4 Joulun ylijäämä porkkanaletut

Kommentit

Taskuvenus
Hyvä jälkipala kahvin kanssa esim talkoisiin tai jos ei muuten vai joko omaa taitoa/halua tehdä jälkipalaa tai haluaa päästä helpolla ja nopeasti. Yllätyin ettei ollutkaan niin äklömakea kuin alkuun uunista tullessa maistoin.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään