5 346
5 346

Nakkikastike ja vihreä Perunamuussi

1 - 1,5 h

Raaka-aineet

525 g tuhti sawu kuorellisia nakkeja
2 isoa sipulia silputtuna
paistoon rypsiöljyä
1 dl vehnäjauhoja
1 ltr vettä
2 lammasliemikuutiota
1 rkl mustapippureita rouhitaan
150 g vuohenmaitojuustoa
2 isoa valkosipulinkynttä raastettuna
3 dl silputtua persiljaa
MUUSSI ------- ------------------------------------------------
1 kg perunoita
3 dl kuumennettua maitoa
suolaa + sokeria
100 g pakaste pinaattia (ei vaadi käsittelyä)
300 g pitkiä pakaste papuja (kypsennä häyrystämälla ja mausta valmiina ripauksella suolaa)
omantunnon mukainen köntti voita

Jaa resepti

Ohje

- Palottele nakit ja ruskista niitä öljyssä. Lisää hetken päästä sipulitkin sekaan paistumaan. Nosta nämä pannulta sivuun odottamaan.

- Laita pannulle loraus öljyä ja paahda siinä vehnäjauhot tumman ruskeaksi.

- Lisää vesi kokoajan sekoitellen ettei tule paakkuja. Lisää saostuneeseen kastikkeeseen liemikuutiot ja pippurit. Keittele kastiketta miedolla lämmöllä kannen alla välillä sekoitellen vaikka tunti tai pidempään. Pidemmän aikaa makoisampaa kastiketta. Lisää vuohenmaitojuusto sekaan sulamaan.

- Lisää lopuksi valkosipulit ja silputtu persilja. Kypsyy tarpeeksi loppulämmöllä ja maut pysyy tallessa.

 

MUUSSIN tekoon.

- Keitä lohkotut perunat vähässä vedessä kypsiksi.

- Kypsennä saman aikaisesti pakaste pavut höyrystämällä ja pätki ne pienemmiksi paloiksi, kun ovat kypsyneet. Mausta ne pikku ripauksella suolaa.

- Kuumenna maito.

- Kaada perunoista keitinvesi pois.

- Soseuta perunat ja lisää kuumaa maitoa kunnes saat haluamasi paksuisen muussin.

- Lisää muussiin sokeria+suolaa maistellen oman mieltymyksen mukaan ja tietysti voita omatunnon kokoinen palanen.

- Lisää kuumaan muussiin sulamaan pakaste pinaatit ja höyrystetyt pavut. Sekoittele muussi tasaiseksi, kun pinaatit on sulaneet.

 

Syömään!! Mulle maistui hyvin. Toivottavasti myös sulle.

 

Linkitin reseptiin joitain aikaisemmin tekemiäni Nakkikastike ja Perunamuussi reseptejä

 

 

 

 

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 6 0 Perunamuussi jatkoon .....
  • 6 0 Paprika-nakkikastike
  • 5 5 Nakkikastike
  • 4 4 Perunamuussi ja Voiporkkanat
  • 3 1 Perunamuussi
  • 3 4 Nakkikastike perunamuussilla
  • 3 0 Sipulista Perunamuussia pannulla
  • 3 0 Parsakaali-perunamuussi
  • 2 1 Perunamuussi porkkanoilla
  • 2 2 Perunamuussi-sienilaatikko
  • 2 0 Nakkikastike
  • 1 4 Nakkikastike nokkosjauheella
  • 1 0 Perunamuussia "jatkoon Sellerillä"
  • 1 0 Perunamuussi pinaatilla ja tillillä
  • 1 0 Ruusukaali-perunamuussi

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään