RahkaAppelsiinikakku

Raaka-aineet

kakkupohja
4 kanamunaa
2 dl sokeria
dl ohrakasta
0,75 dl kaakaojauhoa
dl leivinjauhoja
täyte
1 prk rahkaa
2-3 rkl sokeria
2 keltuaista
1 tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
4 dl vispikermaa
1 appelsiinin mehu ja kuoriraaste

Jaa resepti

Ohje

Tee ensin pohja. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi ja lisää kuivat aineet.

Laita leivinpaperi leivinpellille ja öljyä vähän. Kaada taikina levylle ja tasoita pinta. (ihan niin kuin kääretortun pohja). Paista 225 asteessa n 7-8 min.. Ota uunista ja anna jäähtyä.

Vatkaa vesihauteessa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi, jäähdytä. (Tätäkään ei tarvite tehdä, mutta minä teen tämän aina jos tarvitsee keltuaisvaahtoa)

Pese appelsiini hyvin ja raasta kuori, lisää se munavaahtoon. Purista mehu n 1 ½ dl pitäisi tulla mehua.

Liota liivatteet kylmässä vedessä n 5 min. Pistä mehu kattilaan ja lämmitä melkein kiehuvaksi. Purista liivatteet ja lisää ne kuumaan appelsiinimehuun, sekoita että sulaavat mehuun. Anna jäähtyä haaleaksi.Sekoita sitten munavaahtoon.

Puserra rahka siivilänläpi ( ei ole tarpeen, mutta minä teen aina näin). Vatkaa kerma vaahdoksi (ei kovaksi). Yhdistä nämä ja sitten lisäät munavaahdon myös sekaan. Katso että ovat kaikki hyvin sekaisin.

Leikkaa pohjalevystä omanmallisia palasia, minulla oli pyöreitä, sain 3 pohjaa.

Laita leivinpaperi irtopohjavuokaan ja 1kakkupohja .Kostuta vähän pohjia jos haluat, lisää sitten täytettä n vajaa kolmasosa ja laita jääkaappiin hyytymään vähän, siten laita toinen levy ja samoin täytettä. Taas jääkaappiin hetkeksi sitten viimeinenlevy ja loput täytteestä, saa valua myös reunoille. Peitä kakku muovilla ja laita jääkaappiin ainakin 2 tunniksi.

Minulla oli kakkupohjat aavistuksen pienempiä kuin rengasvuoka joten täytettä sai valua mukavasti reunoille.

 

 ps maistele täytettä oman makuiseksi.  Ei saa olla liian makea.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 0 Unelma kääretorttu
  • 5 6 Juustokakku /mansikka domino
  • 2 3 Lumen alla kevät
  • 5 5 Vaivaton täytekakku
  • 6 3 Appelsiinitäytekakku
  • 1 1 Mustaherukka-valkosuklaakakku

Kommentit

naija
Raikas, ei liian makea. Tämä oli minun edesmenneen appiukkoni lempikakku josta sain myös kiitosta heidän suvultaan. Itse kyllä tykkään myös tästä kakusta. ;o)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään