Munakoisoa 9.1.2021

Reseptiä katsottu 443 kertaa
3 annosta

Raaka-aineet

Ostoslistalle
2 kpl isoa munakoisoa
2 kpl kananmunaa
60 gr parmesaanijuusto raastetta
125 gr mozzarellaa viipaleina
n.6 dl tomaatti/jauheliha kastiketta
mausteita
oliiviöljyä

Ohjeet

Laita uuni 240 asteeseen.

Leikkaa munakoisot sentin paksuisiksi siivuiksi,asettele ne leivinpaperille pellille ja esipaista uunissa noin puoli tuntia,keskivälillä kääntäen.Vähennä uunin lämpö 180 asteeseen.

Laita hieman kastiketta uunivuokan pohjalle,asettele kolmannes munakoisosiivuista kastikkeen päälle,lisää 2 dl kastiketta ja kolmasosa juustosta,riko yhden kananmunan rakenne rikki ja valuta se juuston päälle vuokaan,mausta,laittele samoin toinenkin kerros,kolmanteen kerrokseen ei tule enää kananmunaa,vaan vain kastiketta, juustoa ja hieman oliiviöljyä norona päälle.

Paista uunissa 45 minuuttia.

Anna jäähtyä hieman,ettet polta suutasi.

Annoskuvan reseptiin otin vasta seuraavana päivänä.Kuumana ei saa näin siistiä kuvaa,vaan kastike valuu pitkin lautasta.

Esipaisto uunissa vähentää huomattavasti ruoan rasvaisuutta siihen nähden,jos paistaisi munakoisosiivut paistinpannulla.


Kommentit