12 175
12 175

Munakoiso-tomaattiviuhka

2 annosta

Raaka-aineet

1 munakoiso
3-4 rkl oliiviöljyä
2 isoa tomaattia
aurinkokuivattua tomaattia
yrttiseosta (minulla kreikkalaista yrttiseosta)
2-3 rkl ruohosipulia
parmesaania rastettuna
suolaa ja mustapippuria myllystä
rukolaa kourallinen

Jaa resepti

Ohje

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen

Huuhtele kasvikset. Leikkaa munakoiso pituussuunnassa viipaleiksi kannasta kärkeen n. ½-1 cm siivuiksi. Kanta pitää munakoisoviipaleet yhdessä. Aseta munakoiso pellille leivinpaperin päälle ja levitä se viuhkan muotoon. Valuuta päälle öliviöljyä ja ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria. (minä ripottelin ruohosipulisippua ja yrttimaustetta viuhkan väliin).

Viipaloi tomatit ja puolita aurinkokuivatut tomaatit. Aseta jokaiseen väliin kaksi tomaattiviipaletta ja aurinkokuivattua tomattia. Ripottele hienoksi raastettu parmesaania. Ripauta pinnalle vielä suolaa ja mustapippuria.

Paista uunin keskitasossa noin 20 minuuttia tai kunnes munakoiso on pehmentynyt.

Ota uunista ja laita sipluttua rukolaa päälle. Lisänä raikas salaatti (minulla oli porkkanaraastetta missä oli ananaskuutioita, ganaattiomenansiemeniä, mustikoita ja puolukoita.

Ohje on otettu Pauliina Tervon Herkän vatsan kokkikoulu kirjasta kasvisherkut.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Purjopuikulaperunat
  • 0 0 Ratatouille kerros
  • 4 1 Vuohenjuusto Tomaatti Piirakka / Quiche
  • 5 3 Ratatouille
  • 0 3 Espanjalaiset lihapullat
  • 8 3 Pienet kinkkupiiraat

Kommentit

naija
Sain joululahjaksi kirjan jossa on upeita herkkuja ja tämä yksi niistä monista. Oli niin herkullista että jää meidän ruokalistoille . ;o)

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään