1 895
1 895

Sienien alle piilotetut kalafileet

4 annosta

Raaka-aineet

500 g kalafilettä (ahventa, kuhaa, kirjolohta tai vaikka silakoita)
½ tl suolaa
1 l kanttarelleja tai orakkaita tai pari rasiaa herkkusieniä
1 pieni purjo
2 rkl öljyä
½-1 tl suolaa
vähän musta tai valkopippuria
1-1½ dl silputtua kirveliä tai tilliä
2 dl ruokakermaa

Jaa resepti

Ohje

Puhdista sienet ja leikkaa ne paloiksi. Jätä pienet kokonaisiksi. Huuhdo aukiviilletty purjo ja leikkaa se viipaleiksi. Jos sienet ovat hyvin kosteita, paahda niitä pannulla hetken aikaa yksinään, kunnes osa nesteestä on haihtunut. Lisää pannuun sen jälkeen rasva ja purjosilppu ja kuullota noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita joukkoon puolet yrteistä.

Voitele uunivuoka ja nosta kalafileet pohjalle. Suolaa ja pippuroi. Ripottele päälle loput tillistä ja kirvelistä ja sieni-purjoseos. Liruttele päälle kermaa. Peitä vuoka foliolla tai paistikelmulla ja kypsennä noin 180 asteessa uunin keskiosassa 15-20 minuuttia. Kalafileiden paksuudesta riippuen.

Tarjoa lisukkeeksi keitettyjä pieniä punajuuria ja etikalla ja sokerilla maustettuja kurkkuviipaleita. Jos et halua kytkeä uunia päälle, hauduta ruka miedolla lämmöllä paistinpannussa kannella peitettynä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 0 Sienien suolaus
  • 3 7 Yrtti kalafileet
  • 7 7 Involtini alle verdure
  • 7 6 Rapeakuorinen leipä alle 2 tunnissa
  • 4 10 Schiacciatine alle patate
  • 4 0 Linguine alle polpettine(pastaa)

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään