Sitruunaneliöt (Makeat)

Reseptiä katsottu 5 695 kertaa
15 annosta | Valmistusaika 2 - 3 h

Raaka-aineet

Ostoslistalle
120 g sunnuntai margariinia (laktoositon) tai voita
dl fariinisokeria
dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
Täyte:
1 prk (397g) kondensoitua maitoa
3/4 dl sitruunanmehua
2-3 tl sitruunan raasettua kuorta

Ohjeet

1. Sekoita huoneenlämmössä pehennyt voi/margariini fariinisokeri kulhoss.Lisää joukkoon kaurahiutaleet, vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Sekoita taikina murumaiseksi seokseksi.

2. Päällystä noin 20*20 m piirakkavuoka leivinpaperilla.Painele hieman yli puolet muruseoksesta vuoan pohjalle.

3. Sekoita kondensoitu maitoa ja sitruunan mehu ja sitruunan kuori kulhossa.

4. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Ripottele loput taikinasta täytteen päälle.

5. Paista 175 asteessa 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa pieniksi paloiksi.

6. Säilytä jääkaapissa. Sitruuna neliöt ovat parhaimmillaan viileinä. Ota sitruunaneliöt huoneenlämpöön 10 minuuttia ennen tarjoamista..

 En osanut linkittää tai linkki ei toiminut!?

Näin siinä kävi ei kaikkea löytynyt kaapista. Jotein tein Aimaton ohjetta mukaellen..

4 dl ykkösmaitoa 1dl kermaa ja  n.1½ dl sokeria.. keitin vain noin 45 minuuttia ja oli valmista.. siihen lisäsin raastetun sitruunan kuoren ja mehun.. hyvin sain levitettyä pohjan päälle..

 

 

 

 "Pirkka lehdestä"


Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Kommentit