Pastaa peston ja punasipulikirsikkatomaattihöystön kera

4 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

1 dl pestoa
1/2 rasiaa kirsikkatomaatteja
1-2 punasipulia
spagettia
valkosipulia
voita tai oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
hunajaa
juustoraastetta makusi mukaan

Jaa resepti

Ohje

1. Keitä perheellesi sopiva määrä spagettia. Huom! Älä keitä spagettia liikaa, vaan jätä se ”al dente”.

2. Tällä välin: Kuori ja suikaloi 1-2 punasipulia ja leikkaa 2 valkosipulinkynttä hienoksi. Huuhtele ½ rasiaa kirsikkatomaatteja ja leikkaa tomaatit puoliksi. 

3. Kuumenna pieni määrä oliiviöljyä tai voita paistinpanulla. Kuullota punasipuli ja valkosipuli sopivassa lämmössä kauniin kullanruskeiksi, mutta varo ruskistamasta liikaa, lisää puolitetut kirsikkatomaatit ja kuullota niitä muutama minuutti, tomaatit eivät kuitenkaan saa pehmetä liikaa.

4. Lisää pannulle 2 rkl balsamiviinietikkaa, ½ tl mustapippria, ½ tl suolaa ja ½ rkl hunajaa.

5. Kaada spagetin keitinvesi kattilasta, mutta ota pari ruokalusikallista keitinvettä talteen! Kaada spagetti isoon kulhoon, lisää sekaan ¾-1 dl pestoa ja sekoita varovasti. Lisää spagetin sekaan pari ruokalusikallista keitinvettä ja sekoita varovasti.

6. Tarjoile spagetti punasipuli-kirsikkatomaattihöystön kera. Voit myös ripotella hieman juustoraastetta spagetin päälle.

Haluatko tehdä arjestasi helpomman ja monipuolisemman? Voit saada tämän ja monta muuta reseptiä tarvittavine raaka-aineineen suoraan kotiovellesi tuotuna! Helpompi arki on vain klikkauksen päässä: kotikokki.net/ruokakassi.

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 6 Kermaista Pastaa Sisäfileen kera
  • 33 33 Pastaa valkosipulilla
  • 0 1 Pastaa ja kastiketta 23.2.08
  • 19 5 Pastaa halloumilla ja punasipulilla
  • 6 2 Pastaa
  • 1 0 Kikhernepihvit kesäkurpitsan ja jogurttikastikkeen kera

Kommentit

Mr.Ruokakassi
Tämä kasvisruoka on helppo ja nopea valmistaa.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään