Olutkana

1,5 - 2 h

Raaka-aineet

1 kg kanan pajoja luineen
100 g savustettua pekonia
sipulia
tummaa olutta esim. Kukkoa
tomaatipyrettä
kirkastettua voita
kuivattua chiliä
herkkusieniä
mustapippuria myllystä
karkeaa merisuola myllystä
Kermaa
kananmunan ketuaista
persiljaa
ripaus sokeria

Jaa resepti

Ohje

Pienennä lihat kanan anatomian mukaan. Leikkaa pekoni pieniksi kuutioiksi. Kuori ja leikkaa sipuli kuutioiksi. Kuumenna voi ja paista kananpalat laakeassa, paksupohjaisessa kattilassa tai padassa. Kun palat ovat saaneet tarpeeksi väriä, nosta hetkeksi syrjään. Lisää voita tarvittaessa ja ruskista sipulit, lisää tomaattipyre ja ripaus sokeria, murskattua chiliä sekä pekoni. Kuulosta hetki ja lisää hiukan olutta. Aseta kananpalat joukkoon. Hauduta hiljaa kannen ala ja lisää aina tarvittaessa olutta pienissä erissä. Kana hautuu vain oluessa. Kun kana on kypsää nosta uudestaan syrjään.Katso, että sinulla on tarpeeksi kastiketta, muussa tapauksessa lisää hiuka olutta ja kiehauta ennen suurustamista. Paista herkkusienisiivut nopeasti kuumassa voissa ja lisää kastikkeeseen. Lisää keltuainen tai keltuaiset kermaan ja kaada norona hyvin hämmentäen kastikkeeseen. Älä keitä. Lisää kanan palat kastikkeeseen ja tarjoile kuumana. Koristele hakatulla persiljalla.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

FutoMaki
Hitaasti hyvä tulee ja maistuu mainiolta perunalisäkkeiden kanssa.....

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään