Mansikka-raparperipiirakka

30 - 60 min

Raaka-aineet

pohja
3 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g voita
2 tl vettä
täyte 1
3 isohkoa raparperin vartta
1 dl sokeria
täyte 2
1 l tuoreita tai pakastettuja mansikoita
400 g sitruunatuorejuustoa
1 dl mascarponejuustoa
1 tl sitruunankuoriraastetta
2,5 dl vispikermaa
2 rkl tomusokeria
1 vaniljatanko
5 liivatelehteä

Jaa resepti

Ohje

Avuksi foliota ja kuivattuja herneitä.Kaikki pohjan aineet sekoitetaan käsin palloksi. Irtopohjavuoka voidellaan voilla tai margariinilla. Taikina levitetään vuu'an pohjalle ja reunoille noin 5 cm korkeuteen. Taikinaan tehdään haarukalla reikiä ja sen päälle laitetaan folio. Folion päälle laitetaa taas niitä herneitä painoksi, jotta pohja ei pääse muuttamaan uunin lämmössä liikaa muotoaan. Pohja laitetaan 200 asteiseen uuniin alatasolle 10 minuutiksi, jonka jälkeen herneet poistetaan. Sitten pohja saa olla vielä 5-10 minuuttia, kunnes se on saanut vähän väriä pintaan.Kuoritut ja pilkotut raparperit keitetään sokerin kanssa noin 2 dl:ssa vettä. Maistamalla kannattaa tarkistaa sokerin määrä.

Pehmenneistä raparpereistä kaadetaan vesi pois ja annetaan jäähtyä.Tuorejuusto, mascarpone, rahka ja sitruunankuoriraaste sekoitetaan tasaiseksi seokseksi. Vispikerma ja tomusokeri vatkataan vaahdoksi ja joukkoon sekoitetaan vaniljatangon sisältö. Vaahto käännellään varovasti rahkamössöön.

Mansikat halkaistaan ja niiden kanta poistetaan.Raparperimössö levitetään jäähtyneelle piirakkapohjalle. Mansikat ladotaan sinne litteä puoli alaspäin.Liotetut liivatelehdet sulatetaan noin 2 rkl vettä ja lisätään "ohuena naruna" rahka-juusto-kermaseokseen ja levitetään mansikoiden päälle.Piirakka saa hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli, mutta ainakin vähintään neljä tuntia.

Samankaltaisia reseptejä

  • 7 1 Italialainen raparperi-juustokakku 12.6.2020
  • 1 1 Karpalo-suklaa-juustokakku
  • 4 2 Raparperi-mansikkakiisseli uunissa
  • 11 5 Vanilja-mansikkamuffinit
  • 17 7 Mansikka-raparperipiirakka
  • 3 3 Gluteiiniton Limetti-mansikkamoussekakku

Kommentit

mikkomallikas
Anteeksi epäselvät ohjeet. Piirakka ainakin on hyvää. Ohje on suurimmaksi osaksi omasta päästä. Mascarpone tuo koostumukseen keveyttä, mutta sen voi varmaan korvata rahkalla jos haluaa. En myöskään tiedä oliko vaniljatangosta tässä ohjeessa erityistä hyötyä.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään