Elokuun Possupata

Reseptiä katsottu 3 942 kertaa
6 annosta | Valmistusaika 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

Ostoslistalle
1 kg porsaan niskaa
kirkastettua voita
2 punasipulia
1 tölkki sauvon sienikuutioita 315/160
10 kpl kokonaista mustapippuria
4 kpl kokonaista maustepippuria
2 kpl laakerinlehteä
vettä
merisuolaa
myöhemmin:
kuivattuja suppilovahveroita
lopuksi:
kanttarelleja
mustatorvisieniä

Ohjeet

Laita uuni + 200 C asteiseksi kuumenemaan ja pata/keittoastia uuniin lämpiämään.

Kuivaa liha hyvin ja leikkaa isoiksi kuutioksi = ainakin kaksi kertaa niin isoa kuutiota, kun kaupan valmiiksi leikattu "karjanlanpaistiliha".

Kuumenna valurautapannu hyvin. Lisää kirkastettua voita ja laitaa lihaa pannulle paistumaan niin, että korkeintaan 3/4 osaa pannun paistopinta - alasta peittyy lihalla. Paista lihat kaikilta puolilta ruskeiksi. Älä kuitenkaan aloita kääntelyä heti, vaan anna lihojen pintojen paistua rauhassa. Nosta paistetut lihat uunipataan. 

Lihoja paistellessa kuori sipulit ja leikkaa kuutioiksi. Kun lihat on paistettu, lisää hiukan kirkastettua voita ja paahda pippurit kevyesti. Lisää joukkoon sipuli. Kun sipuli on hiukan karamelisoitunut lisää joukkoon hiukan vettä ja irroita kiehauttamalla kaikki maut pannulta. Kaada neste ja sipulit pataan. Laita joukkoon laakerinlehdet ja kaada sienikuutiot liemineen pataan. Sekoita hyvin ja lisää kuumaa vettä lihojen päälle niin, että lihat juuri ja juuri peittyvät.

Nyt kansi päälle ja uuniin. Paista näin 20 min. Sitten laske uunin lämpötilaa + 120 C asteeseen ja lisää kuivatut suppilovahverot. Pata takaisin uuniin noin tunniksi tai kunnes liha on kypsää. Voit tarkistaa lihan kypsyyden 40 minuutin päästä. 

Hiukan ennen padan valmistumista, putsaa mustatorvisienet ja kanttarellit. Kuumenna valurautapannu, lisää kirkastettua voita ja paista suikaleiksi revityt sienet. Lisää sienet pataan ja sekoita hyvin. Tarkista suola ja lisää maun ja terveyden mukaan.

Tarjoile perunoiden, muusin tai ihan leivän kanssa.

Hyvää ruokahalua!

22082012

"Reseptini ovat kirjoitettu ensisijaisesti perheeni, sukulaisteni, ystävieni sekä tietysti myös omaan käyttöön. Tämä selittää miksi resepteissä saattaa olla asia- ja/tai mittapuutteita muille käyttäjille. Kiva kuitenkin, jos resepteistä niiden alkuperäisessä muodossa on iloa myös muille Kotikokin käyttäjille"


Katso Kotikokin videovinkki

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Kommentit

FutoMaki
Maukasta ruokaa sienistä ja sianlihasta perinteiseen, suomalaiseen tapaan...

Superkokki

Kokeilunhaluisia reseptejä, jotka vaativat myös kokilta enemmän.