Raaka-aineet
| 1 | (kirjo) lohifile |
| 1 | suuri punasipuli |
| 2-3 | valkosipulinkynttä (luomu) |
| nippu | tuoretta tilliä/ 1-2 tl kuivattua tilliä |
| 2-3 | valkosipulinversoa |
| nippu | ruohosipulia |
| 1 | sitruuna |
| karheaa merisuolaa maun mukaan | |
| mustapippuria maun mukaan | |
| sitruunapippuria | |
| 5 | perunaa |
Ohje
- Vedä terävällä veitsellä muutama viilto fileen pintaan.
- Suolaa lohi karhealla merisuolalla kauttaaltaan ja lisää päälle pippurit.
- Kääri lohi takaisin pakkauspaperiin ja jätä hetkeksi maustumaan.
- Laita uuni lämpenemään 175 °C.
- Kuori punasipuli ja halkaise se kahtia. Leikkaa sipulinpuolikkaista ohuita viipaleita ja levitä ne leivinpaperilla vuoratun uunipellin keskelle pitkittäin "pediksi" lohelle.
- Viipaloi valkosipuli, puolikas sitruuna (pesty) ja silppua ruohosipuli ja valkosipulinversot. Lisää valkosipuli, sitruuna, versot ja ruohosipuli "punasipulipedille", saksi päälle tuore tilli.
- Ota lohi pois paperista ja aseta se nahkapuoli ylöspäin "pedille".
- Kuori perunat ja puolita ne pituussuunnassa. Tee puolikkaiden pintaan viiltoja melkein pohjaan saakka ja levitä ne uunipellille lohen ympärille.
- Lisää perunoiden pintaan vilä nokareet voita.
- Paista uunissa (175 °C) kunnes nahka irtoaa lohesta helposti (30-45 min).
Nauti turkkilaisen jogurtin ja sitruunan kanssa.
Vinkki
Kesällä lohen voi kääriä folioon peteineen ja grillata kasvisnyyttien kanssa (pakastevihanneksia folioon käärittynä koskelnaskian ja aurajuuston kanssa)
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti