8 655
8 655

Rucola-juusto-salaatti chilikastikkeella

Alle 15 min

Raaka-aineet

100 g rucolaa
1 kpl kurkku
1 prk aurinkokuivatuja tomaatteja kuutioina öljyssä
1 pötkö frico savusulatejuustoa
150 g gouda-juustoa
kastike
1 dl tomaattikuutioiden öljyä
riittävästi savuchilijauhetta
riittävästi kuivattua basilikaa
riittävästi valkosipulijauhetta
halutessa valkoviinietikkaa loraus

Jaa resepti

Ohje

Laita siivilä jonkun törpön päälle ja kaada purkista aurinkokuivatut tomaatit valumaan. Tarkoitus on siis ottaa öljy talteen. Sillä välin laita isoon kulhoon rucolat. Pilko kurkku ja juustot sopiviksi palasiksi ja lisää ne rucolan joukkoon. Sekoita salaattia. Kaada siivilästä aurinkokuivatut tomaatit salaatin joukkoon ja sekoita salaattia taas. Ota öljytörpöstä noin desin verran öljyä talteen ja lisää siihen halutessasi loraus valkoviinietikkaa (tai eilistä jämävalkkaria, mielellään kuivaa). Ripottele öljyn joukkoon savuchilijauhetta maun mukaan luonnollisesti (itse käytin Lemon drop-nimistä chiliä), samoin maun mukaan annostele myös kuivattu basilika ja valkosipulijauhe. Vatkaa esimerkiksi haarukalla tai käsivatkaimella öljykastiketta siten, että ainekset ovat riittävän sekaisin eikä esimerkiksi valkosipulijauhe ole paakkuina öljyn seassa. Kaada kastike salaatin päälle koko ajan kastiketta sekoittaen. Sekoita salaattia salaattiottimilla niin, että öljykastiketta on suht taisaisesti ympäri koko salaattia. Paras vaihtoehtohan on tehdä salaatti kannelliseen törppöön ja käännellä törppöä sitten ylös alas ja antaa öljyseoksen valua salaatin läpi.

Anna salaatin tovi maustua, lappaa lautaselle ja kippaa ääntä kohden :)

Samankaltaisia reseptejä

  • 8 1 Helppo tomaattipasta By Ezzi
  • 2 1 Amerikanhodarit chilikastikkeella
  • 0 0 Broilerisalaatti
  • 1 1 Koko perheen Caesar-salaatti makealla chilikastikkeella maustetun lohen kera
  • 5 8 Ihana kasvispiiras
  • 3 2 PikaPasta

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään