Syksyinen Possuloora

Reseptiä katsottu 6 310 kertaa
4 annosta

Raaka-aineet

Ostoslistalle
400 g kiinteämaltoista perunaa kuorittuna
1 iso sipuli
400 g tuoretta, luutonta porsaankylkeä viipaleina
300 g tuoreita suppilovahveroita
fleur de sel - suolaa
mustapippuria myllystä
1,5 dl vettä
50 g voita

Ohjeet

Laita uuni + 160 C kuumenemaan.

Viipaloi perunat mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi, siihen tahtiin kuin niitä tarvitset. Samoin hienonna suppilovahverot siihen tahtiin, kuin ne tarvitset. Halkaise kuorittu sipuli ja leikkaa mahdollisimman ohuita viipaleita. 

Ota pitkulainen kakkuvuoka (Non - Stick) ja aloita kasaaminen perunaviipaleista. Ripottele hiukan suolaa päälle. Jatka porsaankyljellä (siivujen paksuus n. ½ cm) peittäen perunat. Yritä välttää lihojen asettamista päällekkäin. Rouhi mustapippuria päälle. Laita sitten ohuelti sipulia ja lopuksi tasainen kerros sieniä. Lisää suolaa. Painele kerrokset tiiviisti vuokaan.

Jatka perunalla ja mene annetun mallin mukaan niin, että viimeinen päällimmäinen kerros on perunaa.

Muistathan nyrkkisääntöni: Suolaa maun ja terveyden mukaan!!! 

Kaada vuokaan vesi. Suolaa ylin perunakerros ja lisää voi nokareina päälle. Peitä vuoka alufoliolla ja laita uunin keskiritilälle kypsymään. 

Anna hautua 2 tuntia. Lopuksi voit poistaa folion ja antaa grillivastusten ruskistaa ylin perunakerros ruskeaksi ja rapeaksi.

Tarjoilin laatikon kastikkeen kanssa, johon käytin vuoasta talteen kaadetut nesteet + ruskea kastiketta, jonka ohje on linkitettynä reseptiin. Tuota kastiketta kun on aina hiukan valmiina ja se saostuu vielä jääkapissa seistessään, niin se oli oikein hyvä ohentaa tuon laatikon liemellä.

Jos tuota kastiketta ei ole, niin ota liemi siivilöitynä pikkukattilaan talteen ja suurusta ruskealla kastikesuurusteella. Anna kuitenkin kiehua n. 3 - 4 min ja muista tarkistaa maku ja maustaa tarvittaessa mustapippurilla myllystä ja suolalla makusi ja terveytesi mukaan.

 

Hyvää Ruokahalua!


Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Kommentit

FutoMaki
Pienellä vaivalla ja hauduttamalla maittavaa ruokaa...

Superkokki

Kokeilunhaluisia reseptejä, jotka vaativat myös kokilta enemmän.