Mokkapalat

15 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

5 dl vehnäjauhoja
3 munaa
3 dl sokeria
2 dl maitoa
200 g voisulaa
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
kuorrute
250-300 g tomusokeria
50 g voisulaa
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
5-6 rkl jäähtynyttä mustaa kahvia

Jaa resepti

Ohje

Sulata margariini ja laita jäähtymään. Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maidon kanssa taikinaan nostellen. Lisää lopuksi jäähtynyt voisula. Kaada taikina syvälle uunipellille, levittele tasaiseksi. Paista uunissa 200 -asteessa noin 15 minuuttia. 

Sulata kuorrutukseen margariini, lisää jäähtyneeseen voisulaan muut kuorrutukseen tulevat aineet. Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle nopeasti estääksesi jähmettyminen.

Päälle koristeluun nougat crush tai marianne crush -rouhetta, nonparelleja, irtokarkkihyllystä karkkeja tai mitä ikinä mieli tekee;)

ps. Olin varannut kuorrutteeseen ison (500g) paketin tomusokeria, mutta sain siihen menemään noin 300g. Kuorrutusta kannattaa maistaa ennen levitystä, jotta sitä voi halutessaan vielä hiukan muutella esim. lisäämällä kahvin makua yms. Kevyempää versioita halutessaan voi esim. pienentää taikinaan tulevaa voisulan määrää.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään