65 295
65 295

Pikkupullat

1,5 - 2 h

Raaka-aineet

5 dl vettä
1 dl maitojauhetta
1 pak. tuorehiivaa
2 1/2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
2 -3 tl suolaa
12-13 dl vehnäjauhoa (sunnuntai jauhot on parasta)
200 g pehmeää voita
raesokeria pinnalle
1 muna voiteluun

Jaa resepti

Ohje

Ota kaikki aineet esille huoneen lämpöön tasolle valmiiksi,voi myös pehmenemään paria tuntia ennen leivontaa. Jauhot ei saa olla kylmiä, kuten esim.juuri ulkoa tuotua.

Murenna hiiva kulhoon, (itse teen yleiskoneella)

Lisää n. 35 asteinen vesi, johon on sekoitettu maitojauhe.

Anna hiivan sulaa sekoitellen.

Lisää sokeri, suola, kardemumma.

Lisää jauhoja vähän kerrassaan vatkaten, että taikinaan tulee sitkoa ja ilmaa.

Alusta hyvä pehmeä taikina, lisää voi vähitellen lopuksi.

Jos tarvitsee vielä jauhoja ,lisää niitä. Alusta niin, että taikina irtoaa kulhon reunoista ja saa olla aika löysää kuitenkin, ettei tule kovia pullia.

Anna kohota vedottomassa, lämpimässä paikassa esim .mikro uuni on hyvä. n.45 min.(kunhan et pistä mikroa päälle, mutta se on siis vedoton paikka)

Kaada taikina työtasolle ja vaivaa ilmat pois.

Jos tarttuu käsiin, lisää jauhoja siinä samalla.

Leivo kahdeksi pitkäksi pötköksi ja leikkaa niistä pikkuisia, tai oman mielen kokoisia osia.

Pyöritä palloiksi kourassa tason päällä.

Pistä leivinpaperille pellille, (hiukan väliä jätä, kun kohoaa)

Anna vielä kohota liinan uunin lämpiämisen ajan eli noin 20 -25min.

Voitele vatkatulla munalla, ripottele päälle raesokeria.

Paista uunin keskitasolla 225 astetta noin 12min.

Ohjeesta tuli minulla 31 pikkupullaa.

 

 

 

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

peetu1
Siis minä en käytä pullataikinassa kananmunaa lainkaan,se vaan turhaan kovettaa taikinaa. Joten nämä vois olla munattomia, jos ei käytä voiteluun kananmunaa. Taikina todella saa olla aika löysää, että just ja just voi pyöritellä jauhojen kanssa, näin tulee pehmeitä ja kuohkeutta antaa myös maitojauhe, sitä käytän pullissa myös aina, parasta. Teen tänään näitä pakkaseen ,kun tulee laskiais juhlat maaliskuussa , ovat oivia siis myös tehdä etukäteen ja pakastaa. Laskiaispullat reseptin linkitän tuohon oikealla ohjeen jälkeen .

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään