15 439
15 439

Mansikkamarenkitorttu

30 - 60 min

Raaka-aineet

pohja;
100 g RASVAA
2 dl vehnäjauhoja
tl leivinjauhetta
½ dl sokeria
n.½ prk MAITORAHKAA
täyte;
n.1 l mansikoita
(sokeria)
3 munan valkuaista
1 dl tomusokeria

Jaa resepti

Ohje

Pohja;

Voitele ja jauhota piirakkavuoka.

Sekoita pehmeä rasva ja jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu, koneella murumaiseksi, tai "nypi" käsin.
Lisää sokeri ja maitorahka. Sekoita hyvin.

Laita uuni lämpiämään 200`c.
Levitä taikina kostutetuin käsin vuokaan ja
laita pohja hetkeksi jääkaappiin vetäytymään.

Kun uuni on lämmin, lata piirakkapohja uuniin
15-20 minuutiksi.

Täyte;

Pilko sillä aikaa mansikat; isommat puoliksi ja pienemmät voit jättää kokonaisiksi.
Ripottele JOS HALUAT vähän sokeria päälle.

Erottele valkuaiset keltuisista.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi tomusokerin kanssa.
Vaahto on sopivaa, kun se on niin kiinteää, että kääntäessäsi kulhon ylösalaisin, se ei valu.


Ota piirakka pois unista ja lisää lämpö 250`c:n.
Laita mansikat piirakan päälle ja pursota marenkivaahto.
Laita uuniin hetkeksi, kunnes marenki pinta on saanut hieman väriä.

Voit tehdä tämän myös pakastemansikoista. Tai vaihtaa marjat vaikka lakkoihin. Marengilla voi myös peittää tortun kokonaan.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Mailo

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään