Kuningatarkakku

8 annosta

Raaka-aineet

POHJA
1,5 dl kaurahiutaleita
1 dl gluteeniton jauhoseosta
0,5 dl sokeria
50 g margariinia
TÄYTE
2 dl vispikermaa
200 g vaniljarahkaa
4 kpl liivatelehteä
PÄÄLLINEN
2,5 dl mustikoita
2 dl vadelmia
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Jaa resepti

Ohje

Sekoita sulaan margariiniin sokeri ja loput kuiva-aineet. Nypi murumaiseksi, ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Irtopohjavuokaan kannattaa laittaa pohjalle leivinpaperi, jotta kakun siirtely vuoasta tarjoiluastialle on helpompaa.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Tällä välin vispaa kerma kuohkeaksi ja lisää rahka. Liuota liivatelehdet pieneen määrään (n. 2 rkl) kiehuvan kuumaa vettä ja sekoita liuos rahkaseokseen. Sekoita hyvin varmistaaksesi tasalaatuisuus. Levitä seos pohjan päälle ja anna hyytyä pari tuntia jääkaapissa.

Levitä mustikat ja vadelmat kakun päälle. Jos ne ovet pakasteita, levitä ne jäisinä. Kiehauta vesi ja liuota siihen hyytelösokeri. Anna liuoksen jäähtyä hetki ja kaada se sitten varovasti marjojen päälle, siten että kaikki marjat saavat osansa.

Anna hyytyä jääkaapissa vielä ainakin pari tuntia ja avot.

Jos hyydytysaikoja ei lasketa, kakun tekoon menee noin puoli tuntia.

Samankaltaisia reseptejä

  • 13 1 Gluteeniton rahka-mustikkapiirakka
  • 2 0 Mustikkapiirakka, gluteeniton 26.9.07
  • 0 0 Mustikkahyydykekakku
  • 0 0 Gluteeniton omena-täytekakku
  • 9 5 Siljan marjakakku
  • 10 2 Vadelmainen juustokakku

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään