10 253
10 253

Pannacotta valkosuklaa/mustikka

2 annosta

Raaka-aineet

dl kermaa
n 80 g valkosuklaata
2 liivatelehteä
3 dl VAHVAA mustikkamehua
sokeria makusi mukaan
3 liivatelehteä

Jaa resepti

Ohje

Ensin tehdään valkosuklaapannacotta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n 5 min.

Laita kattilaan kerma ja anna kiehahtaa, mutta älä keitä.

Pilko suklaa ja laitta ne kuumaan kermaan, sekoita että sulaa. Puserra liivatteet ja laita kermavalkosukaan sekaan, sekoita että kaikki ovat sulaneet. Anna hetki jäähtyä ja kaada lasiin tai  johonkin mieleiseesi maljaan. Laita jääkaappiin hyytymään n tunniksi-

Sitten mustikka pannacotta. Laita taas liivatteet likoamaan ja keitä vahva mustikka mehu (voit oikaista valmiilla mustikkakeitolla) Kuumenna mustikkamehu ja laita sokeria makusi mukaan. Purista liivatteet ja laita kuumaan mustikkamehuun. Sekoita niin että liivatteet ovat sulanneet. Anna jäähtyä vähän.

Ota valkosuklaapannacotta jääkaapista ja kaada varovasti mustikkapannacotta päälle- Pistä takaisin jääkaappiin ja anna hyytyä kunnolla.

Koristele jos haluat. Minulla oli pensasmustikoita pakkasessa mutta ne kyllä valitettavasti kärsii ja koostumus ei ole hyvä.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

naija
Nopea tehdä, ainoastaan menee hyytymiseen aikaa. ;0))

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään