Aleksanterinleivokset

Raaka-aineet

500 g voita
dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 keltuaista
(1 sitruunan raastettu kuori)
10 dl vehnäjauhoja
Täyte :
250 g manteleita kuorittuna
2 munanvalkuaista
½ dl sokeria
300 g paistonkestävää vadelma- tai omenamarmeladia
Kuorrutus :
5 dl tomusokeria
½ dl sitruunamehua
n.15 tippaa punaista karamelliväriä

Jaa resepti

Ohje

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. Erottle munat. Lisää keltuaiset voi-sokerivaahtoon ja vatkaa seos tasaiseksi. Mausta taikina halutessasi sitruunankuorella. Pese sitruuna huolellisesti harjaten ja raasta siitä uloin, keltainen pinta. Lisää raaste ja jauhot voiseokseen. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä turhaan vaivaa. Peitä kulho kelmulla ja nosta jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

Paahda manteleita kuivalla paistinpannulla koko ajan sekoitellen, kunnes mantelit on saaneet kullankeltaisen värin ja ne tuoksuvat voimakkaasti. Kumoa mantelit heti monitoimikoneeseen ja jauha karkeaksi jauheeksi.

Kaavi taikina kulhosta ja jaa se kahteen osaan. Kauli taikinapalat leivinpapereiden päällä ohuiksi, uunipellin kokoisiksi levyiksi.

Vatkaa valkuaiset ja sokeri tanakaksi vaahdoksi ja kääntele joukkoon mantelijauhe. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Nosta toinen taikinalevyistä leivinpapereineen pellille. Levitä levyn päälle marmeladi ja sen päälle manteliseos. Kumoa toinen taikinalevy täytteen päälle ja irrota leivinpaperi. Älä huoli jos päällimmäinen levy repeää hiukan, halkeamat korjaantuu uunissa.

Kypsennä torttua noin 30 min. Anna jäähtyä. Kumoa torttu ylösalaisin ja irrota leivinpaperi. Alapuoli tortusta on aivan sileä ja kuorrutus on helpompi levittää. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään. Ohenna seosta tarvittaessa tilkalla vettä tai sitruunamehua. Levitä seos tasaiseksi kerrokseksi jäähtyneen levyn päälle. Anna jähmettyä ja leikkaa paloiksi.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit