9 070
9 070

SIENIPIIRAKKA sienisalaatista

yli 24 h

Raaka-aineet

POHJA
300 g voita
4,5 dl vehnäjauhoja
3 dl kermajuustoraastetta
1,5 dl sienien liotusvettä
4 dl kuivattuja suppilovahveroita
vettä niin paljon, että sienet peittyy liotuskipossa
TÄYTE
7 dl kermaista sienisalaattia
5 keskikok. keitettyä perunaa raastettuna
20 cm pätkä purjoa silputtuna
2 munaa
1 tl rakuunaa
1 tl rosepippureita murskaa
1 dl sienien liotusvettä
Pinnalle
2 dl kermajuustoraastetta

Jaa resepti

Ohje

Laita kuivatut sienet likoamaan, vettä sen verran että sienet peittyy kunnolla. Liota pari tuntia.

Ota liotetuista sienistä vesi talteen.

Paistele valutettuja sieniä kuivalla pannulla sen aikaa, että neste haihtuu. Lisää pannulle sienien sekaan nokare voita.

Jäähdytä sienet ja silppua pieniksi.

POHJA.

Nypi voi ja jauhot keskenään. Lisää sekaan vesi ja sienien liotusvettä.

Laputtele taikina jauhotetuin käsin pellille leivinpaperin päälle. Esipaista pohjaa 200 ast. 10 minuuttia. Jäähdytä.

TÄYTE.

Sekoita täytteen ainekset kulhossa. Levitä jäähtyneen pohjan päälle.

Nosta piirakka takaisin uuniin ja paistele 30 min. Lisää juustoraaste pinnalle ja paistele vielä 10min.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 5 8 Sienisalaatti kermaisempi
  • 2 2 Jauheliha - suppilopiirakka

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 3 KAALIKEITTO torvisienillä ja jauhelihalla
  • 2 0 Hävikki VÄLTETTY! sienisalaatista ihana keitto
  • 1 0 SIENIPARSApaistos
  • 3 0 Torvisieni-broilerinsiipikastike
  • 34 11 Jauheliha-Sienipiirakka
  • 2 1 LIHA-SIENIsoppa

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään