5 660
5 660

Kookos-broileripasta

7 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

600 g broilerisuikaleita (naturell)
300 g aurinkokasviksia tai muita kasvissuikaleita
2-3 mandariinin puristettu mehu
2-3 banaania
400 ml kookosmaitoa (1 tölkki)
suolaa oman maun mukaan
6 rkl Maizena-vaaleasuuruste
1 pussi fusilli tricolori -pastaa

Jaa resepti

Ohje

Huom. Tämä annos on noin 6 hengelle, joten ohjeen puolittamalla saa pienemmälle porukalle sopivan annoksen ruokaa.

Keitä pasta pussin ohjeen mukaan.

Paista broilerisiivut pienessä tilkassa esim. oliiviöljyä. Välttämättä sitä ei tarvita ja siksi sitä en ohjeeseen laittanut. Lisää sekaan kasvissuikaleet.

Purista mandariinien mehu joukkoon ja anna hautua, kunnes vihannekset ovat kypsiä. Sekoita välillä. Voit lisätä tilkan vettä joukkoon, jos tuntuu, että pannun pohja on liian kuiva ja ruoka tarttuu kiinni.

Lisää joukkoon kookosmaito ja sekoita. Anna hautua vielä viitisen minuuttia. Lisää joukkoon Maizena-suuruste. Lisää tai vähennä määrää sen mukaan, miten paksua padasta haluat. Voi jättää myös kokonaan pois.

Mausta suolalla.

Jos haluat, voit lisätä jotain mieleistäsi pippuria tms., mutta tässä sitä ei ole, koska raaka-aineiden hieno maku tulee muutenkin esille.

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 9 Nopea riistakäristyspasta
  • 5 3 Tomaattinen pastalaatikko
  • 5 0 Helppo tonnikalakastike pastan kanssa
  • 1 0 Todella tuhti iltapala!
  • 6 8 Hedelmäsalaatti
  • 3 7 Juustokuorrutteiset broileripalat kasvispedillä

Kommentit

Hapsu
Tämä ruoka sopii vauvasta vaariin. Jos maito sopii, voisi tässä käyttää kookos-lime valmiskastiketta. Ellei pidä kookoksesta, voi käyttää ruokakermaa. Ohje on hyvin muunneltavissa. Mausteeton se on siksi, koska meillä ne tekee allergiaa. Juuri sen takia tämä onkin hyvää myös pikkuväelle.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään