Herukka-valkosuklaakakku

Reseptiä katsottu 17 780 kertaa

Raaka-aineet

Ostoslistalle
Pohja :
1 pkt(175g) kaurakeksejä
75 g voita
valkosuklaatäyte :
200 g valkosuklaata
(2 tl öljyä)
2 dl vispikermaa
½ tlk(á250g) rahkaa
1 dl sokeria
3 liivatelehteä
1 rkl vettä
herukkatäyte :
6 dl(300g) punaherukoita
1 dl sokeria
2 dl vispikermaa
½ tlk rahkaa
4 liivatelehteä
koristeeksi punaherukkaterttuja

Ohjeet

Murskaa keksit hienoksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Aseta irtopohjavuokaan(halk.24-26cm) pohjan kokoinen leivinpaperipala ja painele seos sen päälle tasaiseksi kerrokseksi.

Valkosuklaatäyte : pane liivatteet likoamaan. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sulata suklaa välillä sekoittaen. Tilkka öljyä estää suklaan muuttumisen rakeiseksi. Kaada kerman joukkoon sulatettu valkosuklaa ja vatkaa voimakkaasti. Sekoita joukkoon rahka ja sokeri. Liuota pehmenneet liivatteet kiehuvaan vesitilkkaan ja sekoita täytteeseen. Kaada valkosuklaamousse vuokaan ja painele se lusikalla epätasaiseksi kerrokseksi niin, että vuoan reunat ja pohja eivät peity kokonaan.

Herukkatäyte : pane liivatteet likoamaan. Kiehauta herukat ja sokeri ja painele seos siivilän läpi kulhoon. Anna jäähtyä. Vaahdota kerma. Kiehauta tilkka marjasosetta ja liuota siihen liivatteet. Vispilöi liivateseos ja rahka marjasoseeseen. Sekoita lopuksi joukkoon kermavaahto. Kaada juokseva herukkatäyte vuokaan. Vedä veitsellä täytteisiin uurteita niin että täytteet hieman sekoittuvat ja pinnalla näkyy molempia täytteitä. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään viisi tuntia. Irrota varovasti vuoan reunat ja siirrä kakku tarjoiluvadille. Koristele herukkatertuilla.


Kommentit

Kodin hengetär

Pullantuoksuisia reseptejä ruoanlaitosta ja leipomisesta nauttivalle.