40 615
40 615

Kalakukko Lohesta

6 annosta yli 24 h

Raaka-aineet

1 pkt Myllyn paras ruistaikinaa
n.700 g kirjolohifilettä
400 g possun kylkeä
2 rkl riisiä
suolaa , valkopippuria
voita voiteluun

Jaa resepti

Ohje

Perkaa kala ja fileroi se, jollei kalaonnea ole kipaise kauppaan ja osta vaikka valmis file. Ruistaikinaa löytyy pakastealtaasta ja kylkisiivuja pakattujen lihojen hyllyltä.

Kaaviloi toinen taikina (paketissa 2 palaa) kukon pohjaksi, jätä keskusta reunoja paksummaksi. Laita taikinalle muutama riisi, päälle kerros kalaa (kala leikattiin ohuiksi ahvenfileiden paksuisiksi viipaleiksi) , sirottele hiukan suolaa ja valkopippuria. Lisää kylkisiivuja, mausta suolalla ja ripottele riisiä päälle. Kerros kalaa, lihaa, riisiä, muista suolata! Viimeiseksi kukkoaihe peitetään kylkisiivuilla, suolaa ja loput riisit. Nosta varovasti folion päälle tai jos on tilaa, anna odottaa ja kauli toinen taikina kanneksi. Kostuta taikinanreunat ja liimaa ne märin käsin toisiinsa. Häivytä saumat vedellä. Laita 2 isoa folion palaa ristikkäin ja nosta kukko keskelle. Ryttää folio kukon ympärille, mutta älä sulje vielä. Laita kukko uuniin 200 puoleksi tunniksi, voitele kukko voisulalla ja kääri folioon. Laita uuni 125 ja anna muhia 3 tuntia. Anna kukon jäähtyä ihan rauhassa.

Hyvää tuli, mun mielestä lihaa oli vähän ehkä turhan paljon, mutta isäntä on ehdottomasti erimieltä!

Kiitokset Arulle tosi hyvästä vinkistä!!

Tässä pieni kalajuttu bonuksena: Kaveri lähti mökille kalastamaan. Kaikki varusteet mukana mukaanlukien kalakukon ohje, jonka aikoi valmistaa pyyntituoreesta kalasta! Vaan eihän se aina käy kuin suunnitellaan, ei Ahti suonut antejaan! Hänpä sitten kalakukon maku kielellään suunnisti kotimatkalla kauppaan, kalaa on saatava ja sillä sipuli!! No vaan eipä veinannut tulla helpotusta, kalatiski ammotti tyhjyyttään, vain pari jotain jo ammoin vanhuuteen kuollutta sinttiä joihin ei edes itseään kunnioittava lokkikaan koskisi!! Eipä hätä tämäkään, onhan valmiiksi pakattuja ja paloiteltujakin juttuja avuttomille!! Hän toiveikkaana suunnistaa kohti hyllyä jossa paketit kuiskivat: tänne,tänne...täällä me... Kotona syntyi melkein perheriita, mitä tuommoisia ihmeliemessä lilluvia lohenpalasia!!!! Aikansa väkerrettyä kukon kanssa sai sen uuniin ja kohta sulotuoksut jo hivelivät epäonnisen kalastajan makuhermoja. Piankos kukko pelasti perheonnen ja hävisi parempiin suihin!!

Kyllähän kalakukkoon käy varmaan kala kuin kala. Silakkakukosta en tykännyt, kokeilemallahan asia selviää!

Tässä taikina, jos haluaa tehdä alusta asti itse: 4 dl ruisjauhoja, 4 dl vehnäjauhoja, 3 dl vettä, 2 rkl öljyä ja 2 tl suolaa sekoitetaan keskenään, kaulitaan ja jatketaan kukon tekemistä kuten edellä selostettu.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään